Autonomian synty 1809

Tausta

Euroopassa riehui mantereenlaajuinen sota. Napoleon, joka oli noussut Ranskan keisariksi (1804), oli niitä vallankumouksen lapsia, jotka saattoivat vallankumouksen jälleen alkupisteeseensä. Napoleon oli kasvanut Ranskan pelastajaksi vallankumouksen aloittamissa ja tukaliksi käyneissä sodissa.

Vuonna 1807 Napoleon hallitsi lähes koko Eurooppaa pyrkien rakentamaan oman mallinsa mukaista yhtenäisyyttä. Aivan kaikki valtiot eivät pudonneet Napoleonin syliin. Taistelut Venäjän joukkoja vastaa sujuivat voitokkaasti, mutta Venäjää ei lyöty. Samoin Iso-Britannia vastusti kiivaasti Napoleonin uutta Eurooppaa. Napoleon suostutteli Venäjän välittäjäksi rauhan solmimiseksi Iso-Britannian kanssa. Jos tämä ei onnistuisi, olisi Venäjän varauduttava painostamaan Ruotsi Napoleonin Iso-Britanniaa vastaan suunniteltuun mannermaasulkeemukseen, jonka yksinkertainen idea oli kieltää ja estää brittien kaupankäynti manner-Euroopassa.

Ruotsin rannikko oli lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi kauppareitti Iso-Britannian ja muun Euroopan välillä. Venäjän Aleksanterin oli vastentahtoisesti suostuttava Napoleonin vaateisiin minkä johdosta hän aluksi marraskuussa 1808 (turvallisesti purjehduskauden päätyttyä) julisti aluksi Iso-Britannialle sodan ja alkoi painostaa Ruotsia Napoleonin leiriin. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf ei voinut sietää Napoleonia, eikä mannermaasulkeemukseen liittyminen tullut siten kyseeseenkään. Venäjä aloitti sodan Ruotsia vastaa talvella 21.2.1808 ja valloitti Suomen Oulua, Svartholmaa ja Viaporia myöten varsin nopeasti. Loppu onkin jo historiaa…!

Annus Mirabilis

M. Klinge on nimennyt vuoden 1809 ihmeiden vuodeksi. Nimen merkitys paljastuu, jos tarkastelemme vuotta 1809 edelliseen vuoteen. Vuosi 1808 ei alkanut lupaavasti. Sota riehui jälleen Suomessa ja Suomi joutui eurooppalaisen suursodan yhteydessä Venäjän valloittamaksi ja uuden hallitsijan ja toisenlaisen kulttuurin alamaiseksi. Mitä ihmeellistä vuodessa 1809 sitten oli? Vuoden 1809 tärkeyttä suomalaisessa historiankirjoituksessa korostaa ne lukuisat oppikiistat Suomen valtion synnystä heti noiden vuoden 1809 ja Porvoon valtiopäivien jälkeen.

Eri historian nykytutkijat (O. Jussila, P. Tommila, M. Klinge, H. Ylikangas) ovat hieman eri mieltä siitä mitä tuolla Porvoossa maaliskuun viimeisinä päivinä 1809 tapahtui. Muodostuiko Suomesta keisarin käskykirjeellä kansakunta ja valtio? Kansakunta Suomi oli jo varmastikin ollut vuosisatoja, mutta valtio? Vuoden 1809 merkityksellisyyttä vuoteen 1917 verrattuna kuvastavat ne ilmeiset todisteet vaikkapa suurimpien kirkkojemme seinillä, joita monesti koristavat (Mannerheimin päiväkäskyn ohella 14.3.1940) Keisari Aleksanteri I juhlallinen hallitsijan vakuutus Suomen kansalle. Myös Snellman ja myöhemmätkin historiantutkijat näkivät Porvoon tilaisuuden Suomen valtiollisen historian syntynä. Toisaalta on korostettu, että Suomesta kehittyi valtioksi vasta autonomian hallinnon ja taloudenhoidon vakiinnuttua 1820-40-luvuilla. Oli miten oli, Venäjän keisari Aleksanteri I Porvoossa 1809 otti uusien alamaistensa uskollisuudenlupaukset, myönsi Suomelle autonomian, "korotti" Suomen kansakuntien joukkoon ja hallitsijan vakuudessaan lupasi säilyttää Suomessa uskonnon, vanhat lait, ruotsin kielen, - rahan, tullirajan, eikä venäläistä maaorjuutta tai virkamiehistöä tuotaisi Suomeen. Se riitti.

Suomalaiset huokaisivat helpotuksesta, eikä siirtyminen uuden valtikan alle näin tuottaisi vaikeuksia. Aleksanterin oli rauhoitettava Suomi hinnalla millä hyvänsä. Euroopan sota ja rauha tai yhteistyö Napoleonin kanssa päätyisi väistämättä uuteen konfliktiin ja silloin olisi koko keisarikunnan (Venäjän) oltava valmis yhteenottoon. Toisaalta on pohdittu Aleksanteri I persoonallisia tekijöitä syyksi "jalo-" tai uudistusmielisyyteensä. Eihän suuren keisarikunnan keisarin toki tarvinnut pienten kansojen takia nähdä sellaista vaivaa kuin Suomen kohdalla! Oliko Aleksanterin saama vapaamielinen kasvatus osasyynä tähän jalomielisyyteen, näppärät neuvonantajat (M. Speranski) vai puhdas reaalipoliittinen syy (Napoleonin uhka)? Vaiko oliko kysymyksessä H. Ylikankaankin esittämä käytännön pakon sanelema juttu. Suomeen näet oli Ruotsin vallan aikana rakentunut varsin tehokas, toimiva ja nykyaikainen hallintokoneisto, jonka sulattaminen Venäjän keisarikunnan raskaaseen ja varsin pintapuoliseen hallintokoneistoon oli sula mahdottomuus. Tai ainakin niin, että Suomen hallinnon autonomia hyödytti venäläisiä parhaiten kuin sen sulauttaminen korruptiolle ja hitaudelle alttiille byrokratialle.

Suomelle autonomia luonnollisesti merkitsi joka tapauksessa suurta henkistä muutosta. Suomen erityisasemaa korosti Suomea Pietarissa edustanut Suomen asian komitea, jossa suomalaiset virkamiehet (aluksi Rehbinder) saivat sanansa kuuluville suoraan keisarille. Suomalaiset saivat itse myös päättää verojensa käytöstä (senaatti) hallita ja päättää keisarin edustajan kenraalikuvernöörin valvomana omista asioistaan. Toisaalta innokas virkamiehistö etenkin uuden keisarin Nikolai I aikana monesti ajoi vain omia etujaan (vrt H. Ylikangas: Suomen historian käännekohtia, virkamiehistön autonomia!). Virkamiehistö oppi tavan hoitaa Suomessa asiat niin, ettei keisarilla ollut aihetta puuttua Suomen asioihin ja tämä merkitsi virkavaltaisuutta. Ajasta 1825-55 onkin käytetty nimeä virkavaltaisuuden tai valtioyön aika.

©2002 Rami Saarniaho