|
|
|
PERHE Koirien lisäksi perheeseen kuuluu minä ja kihlattuni Janne sekä poikamme Robert "Roope". Asumme Pohjois-Helsingissä paritalossa. Olen töissä laajakaistaoperaattorilla palveluneuvojana (nyt äitiyslomalla ainakin 9/2008 asti). Janne on alkanut pyörittämään omaa eläintarvikekauppaa. Hän on usein mukana myös meidän eri koiraharrastuksissa ja hoitelee otuksiamme suurella sydämellä. Tällä hetkellä mm. agility on tauolla, koska lapsen syntymän emme ole vielä ennättäneet aloittaa harrastusta uudelleen. Jannella on ollut lapsena perheessään Norjan harmaa hirvikoira, Tellu sekä kani, lintuja, marsu ja akvaario. Olen kotoisin Sysmästä ja sittemmin Hangosta. Olen perheeni ainoa lapsi (valitettavasti..) mutta olen kasvanut komean kissa herran huomassa! Kuvan hänestä näkee näiltä sivustoilta toisaalla. Eläimistä olen ollut kiinnostunut aina, mutta oman koiran sain hankittua vasta aikuisena, vuonna 2000. Lapsena hoidin naapurin ja sukulaisten koiria. Ratsastamassa ja hevosia kävin hoitamassa vuodesta 1988 vuoteen 1995. Nyt olen käynyt uudelleen ratsastamassa aina silloin tällöin kun muilta kiireiltäni ehdin. Yhteisesti meillä on ollut myös 2 gerbiiliä, (Usko ja Toivo, joita sittemmin hoiti äitini) sekä 4 kääpiöhamsteria (roborowskit: Nappi, Napin poikanen sekä Liinu ja Tiinu). Kaikki jyrsijämme ovat jo valitettavasti kuolleet lyhyen elinikänsä takia.
Minun harrastuksiani Valokuvaus Ratsastus (tulossa), Webdesign (tulossa) Kaverit ja sukulaiset (Tulossa lisää myöhemmin) Ystäviä (Tulossa)
Jannen maailma (tulossa)
|