|
|
| REHTORIT | KELPO POJAT | PÖHINÄ | SÄLÄÄ & SILPPUA | VIERASKIRJA | LINKIT | CONGASAM |
|
|
|
|
Jo ensimmäinen Hiljaiset Levyt-yhtiölle tehty sinkku vuosi sitten herätti innostukseni tätä helsinkiläistä powerpoppi-comboa kohtaan. Nyt ensimmäinen (?) albumikin on ilmestynyt. Biisien teko, sovitukset, soundi - kaikki vanhan koulun tyyliä. Eivätkä itse muusikotkaan ole enää mitään keltanokkia. Osa musisoi jo 80-luvulla erilaisissa punk-, poppi- tai punkpoppikokoonpanoissa. Ramonesia voi varmasti pitää yhtenä bändin esikuvista, mutta se voi myös johtaa väärille jäljille. Niin biisienteossa kuin soundinkin puolesta Rehtorit muistuttavat Will Birchiä. Moni juttu tällä levyllä muistuttaa sellaisista bändeistä kuin Kursaal Flyers, The Yachts ja The Records, kaikki loistavia englantilaisia powerpoppi-bändejä 70-luvun loppupuolelta. Ja luonnollisesti bändin voi yhdistää varhaiseen Eppu Normaaliin, niin ikään suomalaista punkpoppia. Sääli että ainoastaan suomalaiset ymmärtävät bändin sanoitukset, jotka eivät ole ollenkaan hassumpia. Laadultaan ne ovat samaa tasoa kuin esimerkiksi Kursaal Flyersin "Little Does She Know". Stemmat ovat mykistävän monimutkaisia, ja laulajalla on kaunis tenoriääni. Levylle on koottu 13 oivallista kappaletta. Moni niistä on popahtava ja herkkä, muut raskaampia tai punkahtavampia. Tai oikeastaan kaikki biisit ovat raskaita. Valitettavasti 4 biisiä levyltä julkaistiin jo viime vuonna sinkkuina. Kaikki biisit on äänitetty, tai vähintään miksattu uudelleen. Ne jotka kuuntelevat suomalaista 70-luvun lopun ja 80-luvun alun punkpoppia, eli esim. Eppu Normaalia, Vaavia, Ratsiaa jne., diggaavat varmasti myös tätä levyä. 5/6 pistettä/palloa/tähteä |
| REHTORIT | KELPO POJAT | PÖHINÄ | SÄLÄÄ & SILPPUA | VIERASKIRJA | LINKIT | CONGASAM |