Congasam

REHTORIT KELPO POJAT PÖHINÄ SÄLÄÄ & SILPPUA VIERASKIRJA LINKIT CONGASAM

 Bookmark
Congasam

UUTISARKISTO
(01.07.-31.12.2002)

30.12.2002
Semifinalin keikka oli erinomaisen onnistunut. Porukkaa oli paljon ja kaikilla oli hauskaa ja kivaa. Moni joi jopa alkoholia ja kännissähän ihminen on parhaimmillaan ja hauskimmillaan. Kolmen bändin lisäksi ohjelmassa oli Woimasoinnun järjestämä huikea arvonta ja voittajat olivat erityisen iloisia.
 
Olli-Matti soitti Rehtoreiden kappaleet itsevarmuutta uhkuen, vaikka ei ollut niitä soundcheckiä lukuunottamatta koskaan aiemmin soittanut, ja O-M muisti myös lopettaa kappaleet suunnilleen samaan aikaan kuin muut. Hyvä Olli-Matti!
Make Pojista kävi paukuttamassa Minä olen joulupukki kappaleen ja muitakin Poikia kävi lauteilla, mutta ei onneksi rumpuja soittamassa, vaan laulamassa. Rehtorit kävivät vastavierailulla Poikien setin aikana. Rehtori Reponen Jr. ja Rehtori Mikkola hoilottivat stemmoja parissa biisissä ja Rehtori Heko, jolle ei mistään löydetty laulumikrofonia, rämpytti kitaraa muutamassa biisissä. Lisäksi Rehtori Mikkola heilutti lavalla estottomasti rytmimunaa. Hyvät oli meiningit. Tänks vaan ewribadi.
 
22.12.2002
Lauantaina 28.12. Semifinalissa esiintyy Rehtorit, Häiriköt ja Pojat. Lisäksi Woimasointu järjestää arvonnan, jossa on huikean hienoja palkintoja. Palkintoina mm. Dee Dee Ramone: Hop Around (Koelevy. 15 kpl maailmassa), Marky Ramone & Speedkings: Speedkings Ride Tonight ("7 nimmareilla), 69 Eyes: Paris Kills (promovinyyli), Surfpoika Rex: Pukki-EP ja paljon muuta. Lista palkinnoista löytyy Woimasoinnun sivuilta.
 
Speedfinns-EP hanke edistyy. Speedkingsin biisi lähtee maanantaina matkaamaan kohti Suomea. Näillä näkymin EP saadaan painosta ennen helmikuun loppua.
 
NEWS IN ENGLISH:
Speedfinns-EP project makes progress. EP should be out before the end of the February 2003.

 
15.12.2002
Pukki-EP on nyt sitten julkaistu. Löytyy 7" vinyylinä, sekä myös CD formaatissa. Tilaa heti oitis Woimasoinnulta.

 
09.12.2002
Semifinalissa kannuja kolistelee Olli-Matti Wahlström.
© John Palmen  © Petu  © Petu  © Katri Kilpiä
Olli-Matti pukeutuu rennosti vapaa-aikoina, mutta soittohommiin sopii parhaiten Bulgarialainen avaruuspuku.
 
06.12.2002
Pukki-EP on valmis ja saapuu painosta Suomeen ensi viikolla.

 
21.11.2002
Pukki-EP näyttää tältä.
Pukki-EP
 
17.11.2002
Studiosessio sujui suunnilleen suunnitelmien mukaan ja Pukki-EP on äänityksien osalta valmis. Tunnelma EP:n biiseillä on välillä jopa jouluinen. Miksauksen viimeistely sekä masterointi tehdään maanantaiaamuna ja sitten masteri lähteekin pikapostissa painoon, jotta levy saadaan julkaistua ennen joulua.
Pukki-EP:n biisit:

 
NEWS IN ENGLISH:
Pukki-EP (Santa-EP) studio session was a great success. EP will be released (hopefully) before Christmas.
 
12.11.2002
Ensi viikonlopun studiosessioissa ei sitten rumpuja soitakaan Olli-Matti Wahlström vaan Make Virtanen. Hän on ennenkin soittanut rumpuja. Tai sitten rumpuja soittaa Rehtori Mikkola. Hän ei ole soittanut rumpuja aikaisemmin.
Olli-Matille tuli eteen ylitsepääsemätön (kolmen tonnin) este, joten "vituiksi meni Hämeenlinnan hommat", kuten hän itse asian nasevasti ilmaisi. No, kaikenlaista sattuu, kun tapahtuu.
Make Virtanen Make Virtanen taas
Make Virtanen (Pojat) ei juo, eikä polta.
 
Lisää sivutilaa on vihdoinkin saatu hankittua, joten ääninäytteitäkin mahtuu nyt entistä enemmän. Näytteet löytyy DISKOGRAFIA osastolta. Näytteitä on tarkoitus vaihtaa aina silloin tällöin.
 
NEWS IN ENGLISH:
Make Virtanen plays drums on forthcoming Christmas-EP instead of Olli-Matti Wahlström. Olli-Matti's boss is a pinhead.
More song samples in DISCOGRAPHY section!
 
06.11.2002
Speedfinns-EP lähtee painoon ensi viikolla, joten eiköhän se saada tämän vuoden puolella myös julkaistua.
 
Levyn biisit:

 
NEWS IN ENGLISH:
Speedfinns-EP project makes progress and it should be released soon.
 
01.11.2002
Rehtorit raahaa taas lähiaikoina rojunsa studioon ja äänittää ns. vuodenaikamusiikkia kappaleen tai parin verran, ja onhan siellä studiossa toki muitakin.
Rumpuja tulevalla vuodenaikaäänitteellä soittaa suomen nuorin, mutta paras rumpali, eli Kumikamelista, Loozerista, Poolista ja ties mistä tuttu Olli-Matti Wahlström, elikkäs Rock-Ola. Rock.
© John Palmen  © Petu  © Petu  © Katri Kilpiä
Olli-Matti pukeutuu rennosti vapaa-aikoina, mutta soittohommiin sopii parhaiten avaruuspuku.
Olli-Matti is prestigious trendsetter.

 
NEWS IN ENGLISH:
Olli-Matti (Kumikameli, Pool, etc.) plays drums on forthcoming Rehtorit X-Mas single. Beat them drums, beat them drums, Beat them all the way...
 
26.10.2002
Rumpalia etsitään edelleenkin. Ensimmäinen paukuttaja ei ylittänyt Artsin erittäin korkealle nostamaa rimaa, mutta toinen kolistelijakokelas on jo kuitenkin jonossa, joten homma etenee.
 
NEWS IN ENGLISH:
Rehtorit is still looking for a new drummer. One drummer tried, but failed the rigorous test. Next one is waiting in line.
 
14.10.2002
Puustockin jälkilöylyt on nyt sitten heitetty. Löylyä oli heittämässä loppujen lopuksi vain Rehtorit ja Pojat, koska Viikate ei huhuista huolimatta esiintynytkään Hotelli Juvan lauteilla.
Rokki raikasi kuitenkin ilman Viikatettakin ja meininki oli riehakas, vaikka väkeä ei kovin paljon paikalla ollutkaan.
 
Rehtoreissa pitkään kannuja kolistellut Artsi soitti jälkilöylyissä viimeisen keikkansa Rehtoreiden riveissä. Syy lopettamiseen on musiikilliset kaksimielisyydet. Syy saattoi olla myös se, että Artsi on päättänyt keskittää ajatuksensa opiskeluun.
Uusi rumpali Rehtoreihin on koeajossa 16.10.2002, joten show might go on.
 
NEWS IN ENGLISH:
Artsi has left the band. Studying is #1 thing in Artsi's mind at the moment, so there is no room for rock 'n' roll. Rehtorit are looking for a new drummer, so the show might go on.
 
09.10.2002
Tekevälle sattuu. Oli meinaan eräskin Rehtorit merkkinen yhtye menossa treenaamaan piakkoin edessä olevaa Juvan keikkaa varten. Vaan soittovehkeet oli suurelta osin Hämeenlinnassa studion nurkassa ja niitä odoteltiin erittäin innottomina ja maltillisina viihtyisän tunkkaisessa lähiöravintolassa, aivan ulko-oven välittömässä läheisyydessä, oven ja väliseinän välisessä savuttomassa tilassa kahvikuppien, kaljapullojen, tuhkakuppien, pikku-ukkojen ja karvahattujen lempeässä sekamelskassa. Ja oli siinä muitakin.
 
Vaan kävipäs kuitenkin niin, että Kuraattori Kurki(aura) oli biisien sanoja, äänenpainoja, runomittaa sekä lantion liikkeitä muistellessaan unohtanut lastata nuo tuiki tärkeät (ja hienot) laitteistot autoonsa, jolla oli tulossa treeneihin, joten treenit olivat hetken aikaa katastrofaalisesti vaarassa peruuntua. Etenkin ruskean (syksyn muotiväri, myös nahkatakeissa, bändipaidoissa ja Conversen koristossuissa) tarvikelaukun kyydistä jääminen sapetti suuresti esim. Rehtori Hekoa, ja oli siinä muitakin.
 
Tarvittavat vehkeet ja pelit saatiin kuitenkin raavittua kasaan kevyen, mutta raskaan treenikämppäinventaarion, sekä pienen, mutta pitkän automatkan jälkeen, joten Juvalle ei siis lähdetä treenaamaan, vaan soittamaan vauhdikas keikka. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, mutta oli siinä muitakin.
 
Päätän Puustockin jälkilöylyjen ennakkotunnelmat täältä näin, tähän näin. Moi.
 
05.10.2002
Badmobile ja Misery TV (Maailman huonoin TV) on nyt sitten äänitetty, miksattu ja masteroitu. Näiden runsaasti hittipotentiaalia sisältävien kappaleiden lisäksi studiossa ehdittiin äänittää suomenkielisen kappaleen Mä ostan tän kaupungin pohjat. Lauluosuudet tuohon ja Badmobilen suomenkieliseen versioon (Apina ja Corolla) äänitetään lähitulevaisuudessa.
 
Edellämainituista kappaleista Misery TV julkaistaan ensimmäisenä Wanker Fanzinen seuraavan numeron (#11) kylkiäisenä tulevalla levyllä. Levyllä on paljon kaikenlaisia muutakin (Joey Ramone, Dee Dee Ramone, The Heartbreakers, ym.) kitaravetoista rockia.
Badmobile taas julkaistaan Woimasoinnun julkaisemalla 7" EP:llä, jolla Rehtoreiden lisäksi rockaavat Marky Ramone & The Speed Kings, Pojat sekä Häiriköt. Kaikki bändit laulavat tällä levyllä englanniksi tai remuksi. Levy julkaistaan todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella.
 
21.09.2002
Radio Suomipopilla on mahdollisuus äänestää suosikkikappaleita Top 20 listalle ja sinun suosikkisihan on Rehtorit, joten tiedät mitä pitäis tehdä. Kaikki joukolla äänestämään. Aikaa on todella vähän.
 
09.09.2002
Rehtorit roudaa 4.10.2002 kamansa studioon ja äänittää englanninkielisen Badmobile kappaleen ja todennäköisesti muutaman muunkin biisin.
 
Ja muistutetaanpa vielä, että näytteitä HILJAA!-levyn kappaleista on nyt kuultavissa Diskografia osastolla.
 
26.08.2002
Näytteitä HILJAA!-levyn kappaleista on nyt kuultavissa Diskografia osastolla. Koska tilanpuute sivuilla alkaa olla tosiasia, on näytteitä vain kaksi tai kolme kerrallaan. Biisejä vaihdellaan aina välillä.
 
31.07.2002
Englanninkielinen kappale on treenaamista vajaa valmis.Eli biisi on olemassa ja se on nimeltään Bad Mobile. EP jolle kappale tulee, sisältää englanninkielistä materiaalia myös Häiriköiltä, Pojilta sekä Marky Ramone & The Speed Kingsiltä. Levyn julkaisee Woimasointu .
 
19.07.2002
Myös Haukivuoren keikka jouduttiin viime hetkillä perumaan. Syynä on sairaustapaus. Pahoittelemme tapahtunutta.
 
Häiriköt on saatu Rehtoreiden tilalle Ramorockiin, joten sinne kannattaa edelleen suunnistaa, jos rockista pitää.
 
08.07.2002
Down By The Kemijoen keikka on peruttu aikataulusekoilun takia.
 

 
 
 
 

REHTORIT KELPO POJAT PÖHINÄ SÄLÄÄ & SILPPUA VIERASKIRJA LINKIT CONGASAM

© Copyright 2002-2004 Sami Mikkola. All rights reserved.