Katujen kieli

Helsingin 1940-60 -lukujen puhekielen sanakirja

© Seppo Palander 1999, 2000



Sisällys

Aluksi

Sanasto

Kirjallisuutta

Vedenkieli ja kontinkieli

Murrejuureni





Aluksi

Asuin syntymästäni 1940-luvulta 1960-luvulle Stadissa, Pitkänsillan pohjoispuolella, Sörkän kulmilla, Alppiharjun kaupunginosassa, Aleksis Kiven kadulla ja Vaasankadulla.

Tähän kirjaan on koottu tuolta ajalta nuoruudessani käytössä olleet sanat ja joitakin sanankäytön esimerkkejä. Näitä sanoja käytettiin aivan yleisesti kaverien kanssa puhuttaessa. Puhuttu kieli, slangi, sosiaalinen murre, ei kuitenkaan muodostunut pelkästään näistä sanoista, mukana oli myös yleiskielen sanoja. Tähän kirjaan on koottu sanat, jotka perustuvat omaan muistitietooni. Erikois- ja ammattislangit on pääsääntöisesti jätetty pois. On myös mahdollista, että jonkin mukana olevan sanan ajoitus on väärä.

Osa sanoista on jo unohtunut ja joidenkin sanojen merkitys hämärtynyt, ja siksi minulle onkin ollut tärkeää tallentaa tämä sanasto. Joidenkin sanojen kohdalla on ollut vaikeaa löytää oikeaa kirjoitusasua. Esimerkiksi milloin k-kirjaimen tilalla pitäisi olla g tai milloin p-kirjaimen sijasta pitäisi olla b. Tämän vuoksi esitys voi olla hiukan horjuvaa, ja joku toinen stadilainen voi olla eri mieltä sanojen asusta. Samoin eri puolilla Stadia on mahdollisesti ollut käytössä eri sanoja ja niiden merkityksiä. Niin ikään Sörnäinen on toisten mielestä Sörkka, mutta meidän kulmilla se sanottiin Sörkkä. Joissakin muissakin sanoissa on a- ja ä-kirjaimen vaihtoa.

Huomattakoon, että puhekielessä esiintyi d:n katoa, mutta ei aina. Esimerkiksi sanoissa mei(d)än ja tei(d)än. Samoin sanojen lopussa oleva n-äänne saattoi jäädä pois, kuten sanoissa läh(d)ettii(n) ja läh(d)etää(n). Kyllä d-äänne osattiin sanoa, varsinkin koulussa, ja olihan se mukana vanhan slangin sanoissa. Pelkästään tämän kirjan sanaston avulla ei puhekieltä voi synnyttää, jos ei asiaa paremmin tunne. Sillä sanoja ei voi taivutella eikä asetella miten vain. Slangilla on oma kielioppinsa. Esimerkkinä lause: "emmä tiä, mut me ainaski skulattii pitskulla skrubua ja heitettii krundea ja klandea, ja sit lähettii braahikselle skulaa peffistä".

Stadin slangi, puhuttu kieli, on jatkuvasti muuttunut. On vanhaa ja uutta slangia. Slangi on muuttunut myös siten, että mukaan on tullut yleiskielen sanoja, mutta toisessa merkityksessä. Esimerkiksi taulu (=kasvot) tai haavi (=suu). Slangin sanoja ei saatu äidinmaidosta, eikä opittu kotona, ei koulussa. Ne opittiin kadulla. Kansakoulussa opetettiin: "Älkää sanoko äitiänne mutsiksi. Se on rumaa. Sitten, kun teillä on oma vaimo, häntä voitte kutsua mutsiksi". Pakko se rumuus on kait uskoa, sillä kun nyt tein tätä tekstiä, Microsoft Word ilmoitti: "Tiedostossa slangi.doc on niin paljon kirjoitusvirheitä, että kaikkia virheitä ei voi näyttää".

Varsinaisesti Stadin slangi kehittyi Sörkän kansainvälisessä ilmapiirissä 1900-luvun alussa. Oli ruotsinkielisiä, venäläisiä, juutalaisia, tataareja, eestiläisiä ja joitakuita muitakin. Vielä 1800-luvulla Pitkänsillan pohjoispuoli oli pääasiassa säätyläisten ja sivistyneistön huvila-asutusta. Mutta valtaisa työväenasutus alkoi 1800-luvun lopulla. Maaseudun liikaväestö ohjautui Pitkänsillan pohjoispuolelle, josta muodostui rahvaan alue. Vuosina 1900-15 syntyi suuret ikäluokat. Ennen sotia muuttanut maaseudun liikaväestö oli pääasiassa Uudeltamaalta ja Hämeestä, mikä onkin vaikuttanut puhekieleen. 1940-luvun lopulla Sörkässä syntyivät uudet suuret ikäluokat. Asuttiin ahtaammin kuin koskaan aiemmin tai kuin missään muualla Suomessa. Näin kadusta muodostuikin oiva kielikylvyn paikka nuorisolle.

Stadissa syntyneitä oli paljon, ja jengit pääasiassa stadilaisia. Maaltamuutto on kuitenkin aina tuonut jatkuvana virtana maaseudun liikaväestöä. Niinpä stadilaiset ovat aina olleet vähemmistönä omassa kaupungissaan. 1960-luvulla sitten tapahtui suuri murros. Kaikki muuttui. Stadilaiset joutuivat muuttamaan: toiset lähiöihin, jotkut muualle. Tilalle tuli lisää väkeä maaseudulta. Asuttiin paljon väljemmin. Suuret ikäluokat aikuistuivat. Puhuttu kieli muuttui niin, ettei vanhaa slangia juurikaan kuullut.

Lukusanat:

- perusluvut

yks

yksi

kaks

kaksi

kolme

kolme

neljä

neljä

viis

viisi

kuus

kuusi

seittemä(n)

seitsemän

kaheksa(n)

kahdeksan

yheksä(n)

yhdeksän

kymmene(n)

kymmenen

- järjestysluvut

eka

ensimmäinen

toka

toinen

kolmas

kolmas

neljäs

neljäs

viides

viides

kuudes

kuudes

seittemäs

seitsemäs

kaheksas

kahdeksas

yheksäs

yhdeksäs

kymmenes

kymmenes

vika

viimeinen

Persoonapronominit:

minä

sinä

se

hän

me

me

te

te

ne

he

Demonstratiivipronominit:

tää

tämä

toi

tuo

se

se

nää

nämä

noi

nuo

ne

ne

Esimerkki yksikkö pronominien taipumisesta:

Sijan nimi

Nominatiivi

minä

Genetiivi

mun

minun

Akkusatiivi

mut

minut

Essiivi

(muna)

minuna

Partitiivi

mua

minua

Translatiivi

muks

minuksi

Inessiivi

mussa

minussa

Elatiivi

musta

minusta

Illatiivi

muhun

minuun

Adessiivi

mulla

minulla

Ablatiivi

multa

minulta

Allatiivi

mulle

minulle

Abessiivi

-

minutta





Sanasto

A

aba apina (korkikses käytii tsiigaamas aboi)

abbora ahven

ablari appelsiini

abus "varaus" (abus toi on mun; abus mä ekaks)

ahteri takapuoli

akka nainen, tyttö

akkis Aku Ankka

ala vetää mene pois

aleksi Aleksanterinkatu

alikessu alikersantti

alja algebra

alkkarit alushousut

alppis Alppila (alppiksen kautta skimbattii laaksoon)

ammis ammattikoulu

amppari ampiainen (varo ampparii)

antaa persettä antaa naida (se antaa persettä kaikille)

antaa turpaan lyödä kasvoihin

aparaatti koje, laite

arkka aresti

assa Rautatieasema (lähetää assalle hilluu)

auki rahaton, velkaa (sä oot mulle auki viis huggee; ei mul oo mä oon iha auki)

aukoa päätä keljuilla, vinoilla

avis avioliitto

B

bailata tanssia (lähetää bailaa)

bailut tanssit (oliks makeet bailut)

balsa päällystakki

bamari poliisi

bamista puhua (mitä se bamis sulle)

bamlata puhua (ei se bamlannu mitää järkee)

bantsku banaani

barbi hyppyruudukko

bastu sauna

bensis bensa-asema (mennää bensikseltä hakee tyhjii öljypurkkei)

benssis bensa-asema

biffata maksaa toisen puolesta, tarjota

biisi musiikkikappale (mitäs tykkäsit tost biisist)

bileet juhlat (oliks teil makeet bileet)

bilika auto (ootsä päässy ookaa tol bilikal)

bilis biljardi (osaatsä skulaa bilistä)

bilsa biologia

bilsu pilsneri

bimbo hullu

biva olut

blandata laimentaa, sekoittaa (me blandattii kokiksella kossua)

blandinki sekoitus

blandis laimennusjuoma

bleisi paikka (mä tiän hyvän bleisin)

blisata myydä (mä blisasin sille vanhat korkkarit)

blokata poimia (mennää päättärille blokkaa jämiä)

blondi vaaleaverikkö

blosata tuulla (blosaaks siäl)

blosis tuuli (siäl oli hirvee blosis)

blossit vetää savut tupakasta (anna mulle blossit)

bluffata huijata, hämätä (nyt sä bluffaat)

bläisä hattu (sil äijäl oli bläisä päässä)

bläkkäri peltiseppä

bläägät kengät (ota bläägät veke)

boitsu poika

bokaan jäädä kiinni (se jäi bokaan)

bokrata nyrkkeillä (se on hyvä bokraa)

boltsi pallo

bonjata ymmärtää (bonjaatsä tätä juttuu)

bontso lihava

bonttoonit kumijalkineet (tietyn malliset)

borkka kahvi

borsa lierihattu

bosarit rinnat

bosat rinnat (sil oli hirveet (=isot) bosat)

bose putka

boseen kiinni (laita dörtsi boseen; se jäi boseen)

bosessa kiinni (hei tää dörtsi on bosessa), putkassa (se joutu olee bosessa)

botlari peruna

botle pullo

botne pohja

botski laiva

braahis Brahen kenttä (mennää braahikselle skulaa peffistä)

braasu tuli (sit me duunattiin hirvee braasu)

bragata hajota, sortua (kaikki bragas)

bragu Brahen kenttä (bragulla me skrinnattii)

brahis Brahen kenttä (brahiksella oli russarit)

braijata leikkiä (skidinä braijattii kaikkee kliffaa)

brankkari paloauto, palokunta

brankkis paloauto, palokunta

brassailla esittää, "elvistellä" (älä viitti brassailla)

brassata esittää, "elvistellä"

brekkis murto

brenkku viina (brenkusta sai karmeen jysärin)

brennari polttolasi

brennata polttaa polttolasilla (brennarilla brennattii filkkaa, sit se kärtsäs makeesti)

bresa hattu

brikka aluslevy, tarjotin

broidi veli

broidikset veljekset

bromssit jarrut

bruitata ruiskuttaa (bruittaa se iha märäks)

budjata asua (mä budjasin kiven kadulla)

budju kauppa

buglata oksentaa (sit mä buglasin)

buidu kauppa

buli iso

bulttis krapula (dokaamisest tuli hirvee bulttis)

bundiksella luvattomasti poissa armeijasta (olitsä bundiksella)

bungata maksaa (mä bungaan tän kerra)

bunkata nukkua

bunkka sänky

buntata olla luvatta pois

buntiksella luvattomasti poissa armeijasta (olitsä buntiksella)

buntis luvaton poissaolo

busa bussi, linja-auto

busata tehdä (mitä sä busasit)

butle pullo

butlu pullo

bygata rakentaa (ne byggas sinne uude huusin)

bygga rakennus (se on byggalla duunis)

byysat housut

bändi orkesteri, yhtye

bänksit ero heilasta (tuliks teil bänksit)

bänät erot heilasta

bässi BSA (moottoripyörämerkki)

böbi hullu

bögät housut (mun bögät repes)

bökrätä pyörtyä (sit se bökräs)

bönde maaseutu (kesällä oltii böndellä)

bösä pyssy

D

dallata kävellä (mä dallasin skoleen)

dalssia kävellä

debis masennus

deekiksellä rappiolla

deeku alkoholisti, juoppo

dekkari salapoliisi, salapoliisikirja

delata kuolla (monen faija delas sodassa)

demari sosiaalidemokraatti

digata pitää, tykätä

diiva ylpeä

diivailla olla olevinaan, ylpeillä

diivata olla olevinaan, ylpeillä

dille hullu

dirika johtaja

divari osto- ja myyntiliike

dokata juoda, juopotella (me dokattii kossua)

dokki koira

doku juoppo

dokussa humalassa

dollarihymy amerikkalainen auto

donna nainen, tyttö

dorka hullu

dorkis mielisairaala

draijata kantaa

draisata kantaa

dumari tuomari

dunkata haista (spurgut dunkkas)

dunkkis haju (siäl oli karmee dunkkis)

duunari työmies

duunata laittaa, tehdä (mitä sä duunaat; pystytsä duunaa tän kondikseen)

duuni työ

duunimesta työpaikka

dyny dynamiitti

dyykata kaivella roskalaatikosta, sukeltaa

dödö deodorantti

döfis haju (siäl oli karmee döfis)

döfätä haista (spurgut döfäs hirveelle)

dörtsi ovi (hei tää dörtsi on bosessa)

dötsi Dodge (automerkki)

E

egu kananmuna

ehta aito, neitsyt

eka ensimmäinen

ekaks ensin (se kekkas sen ekaks)

eldata palaa (paa notski eldaa; ja sit notski eldas)

eldis tuli, tulipalo (paa uunii eldis)

elkku Elvis

elli nainen, tyttö

eltsu Eläintarhanajot (eltsunajois oli skabareit ja motskareit), Elannon kauppa, Eläintarhan urheilukenttä

enkka ennätys

enkku Englanti, englantilainen

ensteks ensin

erkka eristysnauha

erkkari eristysnauha

espa Esplanadi

F

faarti vauhti

fade isä

fage vahti

faidu naisen sukupuolielin

faija isä

fakissa olla kiinni

fakkiin jäädä kiinni pahanteosta (jätkät jäi fakkiin)

faksi vahti

falskata vuotaa (hei tää ämpäri falskaa)

fantsku vaneri

farkut farmarihousut

fasu Fazer

fatsi isä

fedu puu (klapi) (stikkaa feduja uunii)

fekta miekka (mä väsään täst kuusest fektan)

fektailla miekkailla (aina joulun jälkee duunattii kuusesta fektat ja sit fektailtii)

fektata miekkailla

felo polkupyörä

femma viisi markkaa

fiba naisen sukupuolielin, virhe

fibata epäonnistua, tehdä virhe

fibaus epäonnistuminen, virhe

fibeli omena

fiblu omena

figeli viulu

fiilis tunne, tunnelma

fiiu Fiat (automerkki)

fikka tasku

fikkari taskulamppu

fiksu älykäs

filkka filmi (filkka rupes flekkaa)

fillari polkupyörä (joku mulkku pölli mun fillarista stongan)

filmata näytellä, teeskennellä

filo polkupyörä

filunki vilppi

finnata voittaa (kuka finnas skabat)

finstata voittaa

firabeli sivutyö

fiskari kalastaja

fiskata kalastaa

fisu kala

fisustaa kalastaa

fitti epämiellyttävä, ilkeä

fiude auto (fiudest oli lokkarit lommolla)

flaidata tapella (jätkien kans flaidattii)

flaidis tappelu

flaska pullo

flasu pullo

fleda tukka

flekata palaa (filkka rupes flekkaa)

flekkis tulipalo

flemari Fleminginkatu

flengata roikkua (niin kuin Tarzan)

flinda pullo (voisitsä järkkää meille flindan)

flisa pullo

flygari lentokone

flygata lentää

flygge lentokone

flänässä humalassa

flöide veisto

flöidemaikka puutyön opettaja

flöidätä veistää

fogeli lintu

folkka ihmiset, väki (oliks siäl paljo folkkaa)

folkkari Volkswagen (automerkki)

foogu laine tukassa

forssi vauhti

foto valokuva

fragata tapella (jätkät usein fragas)

fragis tappelu

frami vuoro

freda Fredrikinkatu

frendi ystävä

frenkkeli raitiovaunu

friidu tyttö (tsiidaa makee friidu)

fritsu mustelma kaulassa, postimerkki

frysata palella

frysis kylmä

fröbä tupakka

fudata pelata jalkapalloa (brakulla käytii fudaamassa)

fudismatsi jalkapallo-ottelu

fudut lopputili, potkut

funtsata ajatella

funtsia ajatella

fuskata huolimattomasti, vilpillisesti (nyt sä fuskasit)

fusku vilppi

futaaja jalkapalloilija

futari jalkapallo

futata potkia, toimia (futaaks toi vehje)

futia potkia

futismatsi jalkapallo-ottelu

fyffe raha

fylla humala

fyllassa humalassa (fyllassa törttöiltii)

fylli täyte

fyrkendaali raha

fyrkka raha (onks sul fyrkkaa)

fyssa fysiikka

fönari ikkuna

föne ikkuna

fönsteri ikkuna

förata varastaa (kundit föras)

förbiä varastaa (handelist förbittii kamaa)

förskotti ennakko palkasta

G

gamla vanha

gartsa katu

geimit juhlat (oliks teil kovat geimit)

geklu puukko

giltsi tyttö

gimma tyttö (gimmoja sekstattii)

golffarit golfhousut

grode vahva (se oli grode jätkä)

groussi vahva

gubbe mies, ukko

gängi porukka

göntsä uloste

H

haapis Haapaniemen kenttä

haavi suu (silt jäi haavi auki (ihmetyksestä)

hagis Hakaniemi

haihtua lähteä

halpis halpamakkara

hambuusi retku

hammis hammaslääkäri

hamppari retku

hamstrata ostaa varastoon

handeli kauppa (handelist förbittii kamaa), viinakauppa (isot kundit kävi handelist tsöpaamas brenkkuu)

handu käsi (venaa vähä mä tvettaan handut)

haneen pakoon

hannata olla antamatta, vastustaa (mitä sä hannaat, anna mun skujaa sun felolla)

hapan viina

hapotella juoda viinaa

happo juoppo

harava kampa

harppu huora, vanha nainen

hatkaan karkuun

hatuttaa harmittaa (hatuttaaks sua)

heido näkemiin

heinähattu maalainen

heittää herjaa kertoa vitsejä, puhua

heittää hetulaa kertoa vitsejä, puhua (se on hyvä heittää hetulaa)

heittää huulta kertoa vitsejä, puhua

heittää legendaa sepittää juttua

heittää lusikka nurkkaan kuolla

heittää läppää kertoa vitsejä, puhua

heittää veivi kuolla

helvetisti paljon (siäl oli jengii nii helvetisti)

hengailla oleilla

hengata roikkua mukana, seurustella

henkari henkilöllisyystodistus, vaateripustin

henkarit henkisavut tupakasta

henkkari henkilöllisyystodistus

heppu poika

hepuli suuttumiskohtaus (se sai hepulin)

herkkumutteri miehen sukupuolielin

herkkuperse kiihottava nainen

hertsika Herttoniemi

heruli Hermanni

hervoton uskomaton

hesa Helsinki

hesalainen helsinkiläinen

hesari Helsinginkatu, Helsingin sanomat

hietsu Hietaranta (skidinä käytii hietsussa simmaamassa)

hiffata huomata (hiffasitsä miten se tapahtu)

hihkua huutaa

hiiltyä suuttua

hiivari tuuli

hikeentyä suuttua (älä ny hikeenny)

hillua oleilla, pitää hauskaa (lähetää assalle hilluu)

hilut juhlat, kahleet

hima koti

hinkata hangata

hinku halu

hintsusti vähän

hinttari homo

hintti homo

hiplata kopeloida

hiprakassa humalassa

hipsiä hiipiä

hirvata uskaltaa (hirvaatsä mennä tost)

hissa historia

hissukka hiljainen

hissukseen hiljalleen

hitata löytää

hitsari hitsaaja

hivakka kantamus, paketti

hivata uskaltaa

hodari hot dog, nakkisämpylä

hoilata laulaa (skolessa piti hoilaa)

hoilemaikka laulunopettaja (sit hoilemaikka heitti liidulla päähä)

hoitsu hoitaja

hokata huomata (hokasitsä ton)

hokkarit poikien luistimet

hole aukko, reikä

hollilla kohdalla

holotna kylmä

homma asia, työ

honata huomata (honasko ne sen)

honkkeli hyvä tuuri, onni

hoopo tyhmä

hoppa Ford (automerkki)

horatsu huora

horkat pienet unet

hotkia syödä nopeasti

hotsittaa huvittaa (ei mua nyt hotsita)

hotsku hotelli

hugge markka (londaa mulle hugge)

hugi vuoro (se aina lintsas sen hugista)

huikka ryyppy

huilata levätä

huntti sata markkaa (mä loonasin huntin)

huoltis huoltoasema, huoltokonttori

huoltsika huoltoasema, huoltokonttori

hurri ruotsalainen

hurtta koira

husis Hufvudstadsbladet

huti ohilyönti

hutkia huitoa

hutsu huora

huuberi juomavesi

huuli herja, pila, vitsi (se oli vaa huuli)

huuli pyöreenä ihmeissään

huuliveikko hyvä jutunkertoja

huusi WC

hyndä hyppyri (jänäätsä hyppää tost hyndäst)

hynä raha (onks sul hynää)

häikkä häiriö

häippästä mennä pois

häiskä poika

hämis Hämeentie, Hämäläisten talo

häntiä naida

häntä miehen sukupuolielin

häntäheikki naistenmies

härmä Suomi

härmäläinen suomalainen

härski rivosuinen, röyhkeä

hässiä naida

höhlä tyhmä

hömpsy ryyppy

höntti huono (olo), hölmö (se on iha höntti jätkä)

hörpätä juoda

hösseli kiire

höylätä naida

höynäyttää huijata

I

idis ajatus, idea

iisi helppo

iltis Iltasanomat

impata nuuhkia tinneriä (jotkut imppas tinnerii)

inkkari intiaani

inssi insinööri, insinööriajo

intti armeija (intistä liftattii himaan)

iskari auton iskunvaimennin

iskeä hankkia nainen

isotella rehvastella, soittaa suuta (älä viitti isotella)

ite itse

itsari itsemurha

itte itse

J

jakkari jakoavain

jalkkari Jaloviina

jallittaa harhauttaa (futismatsissa jallitettii)

jallu Jaloviina

janari maalainen

jannu poika

japski japanilainen

jasso pajatso (raha-automaatti)

jauhata paskaa puhua pötyä

jedda hauki

jeesata auttaa (tuu jeesaa mua)

jehu kova kaveri

jekku temppu

jelpata auttaa (viittiks sä vähä jelppaa)

jemma piilo

jemmari piilottaja

jemmata piilottaa (orkut jemmas päkyjä)

jenga kierre

jengi porukka

jepari poliisi

jeppe poliisi

jeppis poliisiasema

jippo temppu

jobata työskennellä (mitä sä jobaat)

jobi työ

jomma geometria

jonkka meri

jorata tanssia

jorpakko meri

jortikka miehen sukupuolielin

jortsut tanssit

jousari jousipyssy

juitsu niksi, temppu

juju niksi, temppu

jujuttaa huiputtaa, hämätä (et kai sä meinaa jujuttaa mua)

jukra pahus

juksata valehdella (nyt sä juksaat)

juku pahus

juma pahus

jumatsukka pahus

jumbe pahus

jumbo viimeinen

jumissa juuttunut

jumpata voimistella (skolessa jumpattii jumppatunnilla)

jumppa voimistelu

jumppatunti voimistelutunti

junailla järjestää

junge puukko

juoni kiero, ovela

jurppia harmittaa (mikäs sua oikei jurppii)

jurri humala

jurrissa humalassa

jutku juutalainen

jutsku juutalainen

jymäyttää huijata, valehdella (nyt sua on jymäytetty)

jynssätä kiillottaa, puhdistaa

jysy paukku

jysäri krapula (brenkusta sai karmeen jysärin)

jytky paukku

jyväjemmari maalainen

jäbä poika

jäde jäätelö

jäkälä maalainen

jälkkäri jälki-istunto (skolessa joutu välillä jälkkäriin), jälkiruoka

jämä arvomerkki (armeijassa), tupakantumppi (jätä mulle jämä)

jämäblokkari tupakantumppien kerääjä

jämähtää juuttua

jänistää pelätä

jännä jännittävä, mielenkiintoinen

jännäri jännityselokuva, -kirja

jännätä jännittää

jänskä jännittävä

jänätä uskaltaa (jänäätsä hyppää tost hyndäst)

järkkäri järjestysmies, järjestäjä

järkätä järjestää (voisitsä järkkää meille flindan)

järkätä persettä suostua yhdyntään (järkkääks ne gimmat persettä kans)

jässikkä poika

jässäri jäsenkirja

jätkä poika (se oli grode jätkä), korttipelissä sotamies

jätski jäätelö

jäynä kiusanteko

jäädä fakkiin jäädä kiinni (esim. pahanteosta) (jäiks ketää fakkiin)

jäädä kiikkiin jäädä kiinni

jäädä pystyyn jäädä velkaan (sä jäit mulle viis huggee pystyyn)

K

kaahari hurjastelija

kaahata ajaa kovaa (älä viitti kaahaa)

kaali pää (ottaaks kaalii)

kaara auto

kaasari kaasutin

kaasis kaasulaitos

kaasussa humalassa (ne oli hirveessä kaasussa)

kaatis kaatopaikka

kaatokänni vahva humalatila

kablu kaapeli

kaheli hullu (ootsä vähä kaheli)

kahiseva raha

kahjo hullu

kaiffari poika

kaippari poika

kaisis Kaisaniemi

kaista hullu

kaivari Kaivopuisto

kakku vankeustuomio

kako hullu

kakru lapsi

kalkkis vanha

kalppia mennä pois (lähetää jo kalppii)

kalsa kylmä

kalsarit alushousut

kaltsi Kallio, kallio

kama tavara (ronttaa veke noi kamat)

kamari poliisiasema

kamu kaveri

kandea kannattaa (ei kandee lähtee)

kani panttilainaamo (faija vei sormuksen kanii)

kanittaa pantata

kanki miehen sukupuolielin

kankkunen krapula (sil oli kaamee kankkunen)

kannari kanootti (vantskulla melottii kannareilla)

kansis kansakoulu

kantsia kannattaa (kantsiiks sinne mennä)

kantti itseluottamus, mielenlujuus, rohkeus

kapiainen armeijan kantahenkilökuntaa

kapu kapteeni

karju poika

karkki karamelli (sekrust slumpattii karkkii)

karmee hirvittävä, kamala, kauhea

karpaasi poika (tsennasitsä ton karpaasin)

karsee hirvittävä, kamala, kauhea (siäl oli karsee möykkä)

kartsa katu, tupakkakartonki

karva sähköjohdin

karvari parturi

karvis karvalakki

kassi pelimaali

kassu kasarmi

kastari kastemato

kasvis kasvatuslaitos (se joutu kasvikseen)

katiska auto

kato katso

katsi katto

kattoa katsoa

kaunarit kaunoluistimet (gimmat skrinnas kaunareilla)

keikka tehtävä

keittää suuttua

kekata huomata, keksiä (se kekkas sen ekaks)

kekkulissa humalassa

keklu puukko

kelata ajatella (hei kelaa ny vähä)

kelju ilkeä

keltsu kellari

kemma kemia

kemppari kemikaliokauppa

kemut juhlat

kentsu kenraali, kenttä

kepuli kiero

kersa lapsi

kertsi kerho

kesis kesäloma (kesiksellä tseenattii byggalla vähä fyrkkaa)

kessu kersantti, tupakka

keuhkis keuhkotauti

kifru kivääri

kiiltsika kiiltokuva (gimmat keräs kiiltsikoit)

kiitti kiitos

kiksauttaa naida (pääsiksä kiksauttaa)

kilkata osua toiseen (esim. kolikonheitossa)

killissä vinossa

kilsa kilometri

kimpassa yhdessä

kimppa porukka

kimuli tyttö

kingi porukan pomo

kinkkinen vaikea (tää on kinkkinen juttu)

kinkku nainen, tyttö

kinttu jalka

kipale kappale

kipata kaataa

kippo alus, vene

kippura Vaakunaviina

kippurahäntä Vaakunaviina

kirkkis kirkonrotta (leikki) (putskeilla braijattii kirkkistä)

kiska kioski (mennää kiskalle slumppaa röökii)

kitata juoda (enne mä kittasin mölee)

kiulu alus, vene

klabbit jalat (sil on klabbit klesana)

klande klaava (kolikon numeropuoli)

klani kalju

klappi jalka, väljyys (mun fillarin etupyöräs on hirvee klappi)

kledjut vaatteet

klenkata ontua (se klenkkas toista klappii)

klensa leninki

klesa sairas

klide kellari

kliffa hauska, kiva

klipa kellari

klitsu kellari

klobo kenkä

kloddi lapsi

kloku kello

klosessa kiinni

klutsi tupakan imuke

klyyvari nenä

klöntti kello (mitä sun klöntti näyttää), möykky

knekata nyrkkeillä

knepata lyödä

koija maja (lumikoija = lumilinna)

koisata nukkua (mä lähen koisaa)

koisia nukkua

kokis Coca-Cola

koklata kokeilla

koksu kokelas

kolkata lyödä

kolli poika

kommari kommunisti

kondari lipuntarkastaja junassa

kondiksessa kunnossa

kondis kunto (onks sul hyvä kondis)

kone nainen

konkari vanha tekijä

konkka konjakki, konkurssi

konnari lipuntarkastaja junassa

kopot kengät

koppalakki poliisi (tuolt tulee koppalakit)

koppis koppakuoriainen

kopsata jäljentää

kordari kondomi

koris koripallo

korkata avata pullo (nyt korkataa kossu)

korkis Korkeasaari

korkkari Korkeajännitys-sarja (lehti)

korkki kulmapotku

korppi korpraali

korppu vanha nainen

korsta iso poika

kortsu kondomi

korvis korvakoru

kosari talonmies (kosari tuli ajaa veke)

kosla auto

kossu Koskenkorva (me dokattii kossua)

kotelo pää

kotka nainen

kotsa hattu

kottarit kottikärryt

kottero auto

koukku poliisi

kovis kovanaama

krabbis krapula

kreisi hullu

kressu Crescent (pyörämerkki)

kroisos rikas

krooli vapaauinti

kroppa vartalo

krunde kruuna (kolikon kuvapuoli)

krunika Kruununhaka

krympätä juhlia ostosta (nyt krympätää sun rotsi)

kränä riita

krääsä tavara

kuksia naida

kulis Kulosaari

kulli miehen sukupuolielin

kullinluikaus hetki

kultsa Kulttuuritalo

kulttis Kulttuuritalo

kummarit kumitossut

kumpparit kumisaappaat

kundi poika (isot kundit kävi handelist tsöpaamas brenkkuu)

kunkku kuningas

kunnari kunniajuoksu pesäpallossa

kuokkia joutua vankilaan

kuono kasvot (mä lataan sua kuonoo)

kuorkki kuorma-auto

kupata ottaa toiselta, viivytellä (älä ny enää kuppaa)

kupla pissahätä, Volkswagen (tietty malli)

kupoli pää (ottaaks kupolii)

kupru kupari, petos

kurkata katsoa

kurkkia katsoa

kurko kuningas korttipelissä

kusessa vaikeuksissa (nyt ollaa kusessa)

kusettaa huijata (yrittiks se kusettaa sua)

kusi virtsa

kusiputka WC

kusipää ilkeä ihminen

kuski ajaja, kuljettaja

kusta linssiin huijata

kusta pissata

kustis Kustaankatu

kuteet vaatteet (vedä ny kuteet niskaa)

kuti luoti

kuuma kama varastettu tavara

kybä kymmenen markkaa (sä oot mulle kybän auki)

kylis Kyläsaari

kymppi kymmenen, porukan alempi esimies

kyrde ilkeä ihminen (se on iha kyrde äijä)

kyrpiintyä suuttua (älä ny siitä kyrpiinny)

kyrpiä harmittaa (mua kyrpi nii vitusti)

kyrpä ilkeä ihminen, miehen sukupuolielin

kyrvähtää jäädä kiinni (se kyrvähti)

kyrväyttää ilmiantaa (joku kyrväytti meiät)

kytiksessä vahtimassa (se oli kytiksessä)

kyttis poliisiasema

kyttä poliisi

kytätä katsoa, vahtia

kyylä vahtija

kyylätä katsoa, vahtia (se äijä kyyläs siäl koko ajan)

kyysätä katsoa, vahtia

kähee kiva

kähmiä kopeloida, ottaa

kämppä asunto

känni humala

känninen humalainen

kännissä humalassa

käntty leipä

käpis Käpylä (käpiksee skujattii fibeleit nyysii)

käppäillä kävellä

kärkkäri kärkipotku jalkapallossa

kärry auto

kärsiä maksaa (paljoks sä kärsit siitä)

kärtsä savu

kärtsäri filmistä tehty savupommi

kärtsätä jäädä kiinni, paljastua, savuta

käry kiinnijoutuminen

käryttää paljastaa (se kärytti ne)

kärytä joutua kiinni, paljastua

kärähtää joutua kiinni, paljastua

käsis käsipallo

kässäri käsijarru

kässätä ymmärtää (kässäätsä tätä juttuu)

kätsä kätevä

käydä kuumana olla hermostunut, olla kiihtynyt

käyttäri käytöksenalennus koulussa

kääntää ryöstää (ne käänsi sen gubben)

kääriä ansaita rahaa

könsy alokas armeijassa

köntsä uloste

köpelösti huonosti

köyhä tyhmä (se on köyhä äijä vaik onki rutosti fyrkkaa)

L

laaki lyönti

labra laboratorio

ladata lyödä (mä lataan sua kuonoo)

lafka firma

laku lakritsi

lande maaseutu

landelainen maalainen

lankkukitara sähkökitara

lankkulikööri Pöytäviina

lantapaukku maalainen

lantrata laimentaa, sekoittaa (millä tää on lantrattu)

lantrinki laimennusjuoma

lantsari maalainen

lantsarit kumisaappaat

lanttu pää (eiks lanttu säteile)

lapata käydä (täällähä lappaa jengii)

lappari lapio

laru Lauttasaari

lasaretti sairaala (se vietii lasarettii)

lassa laskento

latari talonmies

lattarit lyhyet sukset (suksista etu- ja takaosa sahattu pois)

lauta pienirintainen nainen

lauttis Lauttasaari

leffa elokuva (me oltii tsiigaamas tsapen leffaa)

leikata ymmärtää, älytä (leikkaaks sulla)

leivari leivos

lekari leikkikoulu (mä en oo käynny lekarii)

lekuri lääkäri (lekuris mä oon käynny)

lempata erottaa, heittää

lemppari suosikki

lemput lopputili, potkut (mä sain lemput)

lemuta haista (mikä tääl lemuu)

lentis lentopallo

lentsika lentokone (palsapuusta duunattii lentsikoita)

lentsikka lentokone

lentää retkuun tulla huijatuksi

leppis leppäkerttu

lepsu huolimaton, löysäotteinen, veltto

lepuski Leppävaara

lesata lukea (ootsä lesannu läkät)

lesti viinapullo (vasiksella heitettii lestii)

lestinheitto laiton viinanmyynti

lestinheittäjä laiton viinanmyyjä

letka jono

letku sähköjohto

letti tukka (mul oli pitkä letti)

letukka Chevrolet (automerkki), huonotapainen nainen

levari elokuva

levee mahtaileva, ylpeä

leveillä mahtailla, ylpeillä

levitä hajota (siltä levis fillari)

levähtänyt hajonnut

liemessä vaikeuksissa

lifkaa pakoon (lähettii lifkaan)

liftari peukalokyytiläinen

liftata peukalokyyti (intistä liftattii himaan)

lifti peukalokyyti

liftillä peukalokyydillä

lihis lihakauppa, lihapiirakka

liirata luistaa

liisterissä vaikeuksissa

likka tyttö

liksa palkka

limppari limonaadi

limppu jääkiekko (peliväline)

limpsa limonaadi

limu limonaadi

linkata ontua

linkkari linkkuveitsi

linssi silmä

lintassa vinossa

lintsari laiminlyöjä, pinnari

lintsata laiminlyödä tehtävät, olla luvatta pois (se aina lintsas sen hugista)

lintsi Linnanmäki

lintta vino

lipari lippu

lipettiin karkuun, pakoon (jätkät läks lipettiin)

lippa vinossa humalassa (se oli iha lippa vinossa)

lippis lippalakki

lirissä pahassa tilanteessa, pulassa, vaikeuksissa

litoon karkuun

litsari poskelle lyönti

liueta lähteä (nyt liuetaa)

livohkaan pakoon (muut läks livohkaan)

lodju laatikko

lokkari lokasuoja (fiudest oli lokkarit lommolla)

lollot naisen rinnat

lompsa lompakko

londata lainata (londaa mulle hugge)

lonkalta harkitsematta, valmistelematta (se syytti mua iha lonkalta)

lonkero gin long drink -juoma

lonkka pitkä

loonata lainata (mä loonasin huntin)

loparit lopputili

lorvia olla toimettomana

lossata teeskennellä

luftari ilmakivääri (luftarilla skodattii puluja)

luistaa väistää, välttää joku tehtävä

lukaali asunto

lukkari lukujärjestys

lumari lumipallo

lumppari lumipallo (stikattii lumpparei)

lumppu huora

lungi rauhallinen

luntata katsoa salaa (kokeissa luntattii)

luntti muistilappu

lunttu huora

luontsa luonnontieto

lusia olla vankilassa

luti luutnantti

lutka huora

lutku kaula

luudata oleilla jossain

luuhata oleilla jossain (joskus luuhattii rantsussa)

luukku asunto

luurata olla piilossa

luuska huora, vanha nainen

luuvitonen nyrkki

luuviulu laiha

lyijäri lyijykynä

lyyli nainen

lyysata valaista (älä lyysaa (fikkarilla) mun öögaan)

lyysis auringonpaiste

lyödä lössiks olla yrittämättä

lähe lätkii mene pois

lähteä nostelemaan poistua

läkät läksyt (ootsä lesannu läkät)

lämiskä lompakko

lämäri laukaus jääkiekossa

länkkäri lännenelokuva

lärvi kasvot (se tirvas sitä lärvii), suu

läski lihava

lätkiä mennä pois (lähetää lätkii)

lätkä jääkiekkomaila, -peli

lätkässä ihastunut

läträtä sotkea (nesteiden kanssa)

lätsä lippalakki

lätty kasvot, ohukainen

lättähattu kiskobussi, matala lierihattu, nuorukainen

lättänä litteä

lätyskä litteä

lääppiä koskettaa (älä viitti lääppiä)

löde lihava

lökäpöksy poika isoissa housuissa

lönkka Lönnrotinkatu

lörö uloste

lössi porukka

lööperi vale (se puhu iha lööperii)

M

maga vatsa

mahis mahdollisuus

maija poliisiauto

maikka opettaja

maitsika maitokauppa

makee hieno, hyvä (oliks teil makeet bileet)

mallata olla sopiva (tää mallaa hyvi)

mallu Marlboro-savuke

mamero mammanpoika, pelkuri, surkea

mamis mammanpoika, pelkuri, surkea

mammari mammanpoika, pelkuri, surkea

mani raha

maniska mandoliini

mankka magnetofoni, nauhuri

mankku magnetofoni, nauhuri

manne mustalainen

mansku Mannerheimintie

mantsa maantieto

masi mato

matikka matematiikka

matsi ottelu (meiän matsi meni iha sählingiksi), väsynyt

matsku tulitikkuaskin raapaisupinta

meijerit naisen rinnat

meikku Meilahti

meikä minä itse

meinata aikoa

meininki aikomus, menettely, toiminta tapa, tunnelma (täällähä on hyvä meininki)

mekessä mukana (oliks se mekessä)

mekkala meteli

mekkaloida metelöidä

mekkeen mukaan

mekkessä mukana

mela miehen sukupuolielin

mennä halpaan tulla huijatuksi

mennä lekkeriks epäonnistua, mennä sählingiksi

mennä läskiks epäonnistua

mennä pipariks epäonnistua

mennä retkuun tulla huijatuksi

mennä vituks epäonnistua

mersu Mercedes Benz (automerkki)

mesota meluta (älä viitti mesoo)

messiin mukaan

messissä mukana

messu meteli

mesta paikka

mestis mestaruussarja

mesu mestari, työnjohtaja

metka erikoinen

metskaamassa onkimassa

metskata onkia (vantskulla metskattii)

metski onki

metsku metsä

meuhkata meluta

miikka miinus (mä sain kokeis kasi miikan)

mikki mikrofoni

milli miljoona, millimetri

mimmi tyttö

mirri miesten rusetti, naisen sukupuolielin

misu tyttö

mitsku mitali

modari moottoripyörä

moglata maalata

moi hei

moido näkemiin

moikata tervehtiä

moka erehdys, virhe

mokata tehdä virhe (älä ny mokaa)

moksiskaan olla välittämättä (se ei ollu moksiskaan)

moku alokas

molari maalivahti

mole maali

mollata moittia (ne rupes mollaa sitä)

mollikka aurinko

molo miehen sukupuolielin

monde kuoppa (monttua tarkoittava paikannimi) (mennää mondelle braijaa)

monni alokas

monottaa potkaista

monttu kuoppa, suu

moonikset kuukautiset

mopo alokas, mopedi

morkata haukkua, syytellä

morkkis moraalinen krapula

mosse Moskvitsh (automerkki)

motata lyödä (mottaa sitä kuonoo)

motskari moottoripyörä

motti moottori

mude äiti

muija nainen, vaimo

muikkari muistutus

mulkata katsoa

mulkku ilkeä ihminen (joku mulkku pölli mun fillarista stongan), miehen sukupuolielin

mulkvisti ilkeä ihminen

munamankeli polkupyörä

munari epäonnistuja

munata epäonnistua, häpäistä (älä ny munaa jengii)

munaus epäonnistuminen

munia viivytellä

munkka Munkkiniemi

murju asunto

murkina ruoka

murkku muurahainen

musa musiikki

mustamaija poliisiauto

mustis Mustikkamaa

musu kivi

mutsi äiti

mutsku mutteri

myntti raha

myrtsi murheellinen

myrtsinä olla murheellinen, pettynyt

mähis hyvä tuuri, onni

mählätä epäonnistua

mäihä hyvä tuuri, onni

mäiskeessä humalassa

mäkirukki mäkiauto

mäkkäri mäkiauto

mälli kolari

mällätä juhlia (tuhlaten)

mälsä ikävä

mälvä ikävä

mäntti tyhmä

mäsis hyvä tuuri, onni

mässyttää maiskuttaa (älä viitti mässyttää), syödä

mäsä rikki (felo meni mäsäks)

mäsässä humalassa (faija oli mäsässä)

mökä melu (mutsi nosti hirveen mökän)

mökätä metelöidä

möle maito (enne mä kittasin mölee)

möykkä melu (siäl oli karmee möykkä)

möykätä metelöidä

mööpeli huonekalu

N

naatti väsynyt

nade hippaleikki, naatta

naftisti vähän

nahkarotsi nahkatakki

nakata heittää

nakeli naula

naklu naula

naku alaston

nalkissa juuttunut (hei tää dörtsi on nalkissa)

nalkkiin juuttua kiinni, jäädä kiinni pahanteosta (tehtii jäynää ja sit jäätii nalkkiin)

nallari nallipyssy

namika NMKY

napanderi ryyppy

napata ottaa

nappiin kohdalleen, onnistua täysin (tää homma meni nappiin)

nappula raha

naputtaa haukkua, nalkuttaa

narahtaa jäädä kiinni (jätkät narahti pöllimisestä)

nartsa naru

naruttaa huijata (nyt sä yrität naruttaa mua)

nassikka lapsi

nassu kasvot

nasta kiva, mukava

nasta laudassa ajaa kovaa

natsa arvomerkki (armeijassa), tupakantumppi

natsku hippaleikki, naatta

naula päässä krapulassa

nauris kello, taskukello

nega negatiivi

nekru neekeri

nelis pallopeli (mennää brahikselle skulaa nelistä)

nelkku nelonen

netota voittaa rahaa

neukku neuvostoliittolainen

niitata lyödä (olisit niitannu kuonoo sitä)

nilkki pikkupomo

nimmari nimikirjoitus

nirri henki

niuhottaa olla pikkumainen

nokittaa lisätä panosta (korttipelissä)

nokkapokka tappelu

nokkia olla vankilassa (se on ollu nokkimas), syödä

nonari non-stop elokuva (nonarii mentii joskus takadörtsistä pommilla)

norkoilla oleilla

nortti North State -savuke

nostella mennä pois

notski nuotio (paa notski eldaa; ja sit notski eldas)

nuija tyhmä

nukkua pommiin nukkua liikaa

nuohota oleilla

nupoli pää

nuppari nuppineula

nuppi pää (sil ei nuppi skulaa)

nuppi turvoksissa humalassa

nurmarit kenkään kiinnitettävät luistimet

nurmikset kenkään kiinnitettävät luistimet

nurtsi nurmikko

nussia naida, varastaa

nyhertäjä aikaansaamaton

nykiin pois (lähde nykii siitä)

nykkeli avain

nynnerö mammanpoika, pelkuri, surkea

nynny mammanpoika, pelkuri, surkea

nyppiä harmittaa

nysä lyhyt

nyyhky mammanpoika, pelkuri, surkea

nyysiä varastaa

näkkäri näkkileipä

näppi sormi

näppituntumalta arviolta

närkkis hermostunut

närvis hermostunut

närvänä hermostunut (oot sä vähä närvänä)

nöfis haju

nöfätä haista (mikä tääl nöfää)

nössö arka, pelkuri, surkea

O

ogeli Oulunkylä

oharit petetty lupaus

oikasta koipensa kuolla

olkikuukkeli maalainen

olla jyvällä ymmärtää

olla kärryillä ymmärtää

olla pihalla olla ymmärtämättä

olla pukilla olla yhdynnässä

olla pystyssä olla velkaa

omppu omena

onnata onnistua

ookata ajella, olla kyydissä (ootsä päässy ookaa tol bilikal)

ope opettaja

oppari oppikoulu

oppis oppikoulu

orkka orkesteri

orkku orava (orkut jemmas päkyjä), orgasmi

orkut orgasmi

ottaa aivoon harmittaa

ottaa eteen saada erektio

ottaa hatkat lähteä karkuun (nyt otetaan hatkat)

ottaa iisisti olla rauhallisesti

ottaa koppaan harmittaa

ottaa lipat kaatua

ottaa lukua kaatua lyönnistä

ottaa nokkiin loukkaantua, närkästyä

ottaa pannuun harmittaa (mua ottaa pannuun; ottaaks sua pannuun)

ottaa pitkät lähteä karkuun (nyt otetaan pitkät)

P

paahtaa ajaa kovaa, uurastaa

pakkari polkupyörän tavarateline

pakkeli ehostus

pakki peruutusvaihde, puolustaja (jalkapallossa), ruoka-astia (armeijassa), työkalulaatikko, -laukku

paksuna raskaana

paku paketti, pakettiauto

palella puuttua (täst palelee viäl vitonen)

palikka taitamaton, tyhmä

palkkari parveke (mutsi tampas palkkarilla mattoja)

pallit miehen sukupuolielimet

palo kiinnijoutuminen

pamista puhua (mitä sä pamiset)

pamlata puhua (älä pamlaa potaskaa)

panna hanttiin vastustaa

panna hösseliks kiirehtiä

panna lekkeriks olla yrittämättä

panna läskiks olla yrittämättä

panna melaa mekkoon naida

panna naida

panna sileeks tuhlata

pannari pannuhuone, pannukakku

pannu pää

pantata olla antamatta

paplarit papiljotit

papru paperi

papu raha

parru miehen sukupuolielin

partsi parveke

partsika partio

pasis Pasila

paska jäykkänä peloissaan

paskalakki poliisi

paskis WC

passata palvella, sopia (kyl se mulle passaa), syöttää (pelissä)

passeli sopiva

passi syöttö, vartio

patsku paristo, patteri

paukku ryyppy

peesata roikkua auton perässä (mennää sturarille peesaa)

peffa takapuoli

peffis istualta pelattava pallopeli (mennää brakulle skulaa peffistä), liukumäki

peili kun raha jäi pystyyn seinää vasten (kolikonheitossa)

peipata pelata (jalkapalloa)(älä yksin peippaile)

pellit kii sammunut, umpihumalassa

penska lapsi

persauki rahaton (mä oon iha persauki)

perse takapuoli

perseennuolija mielistelijä

perskänni umpihumala

persnetto tappio (paljos kärsit persnettoo)

peräprutku perämoottori

pesis pesäpallo

petata valmistella etukäteen (tää juttu petataa hyvi)

petrata parantaa tulosta (yritä petraa viäl)

pide piha

piekkari pienoiskivääri

pienari pienoiskivääri

piffata tarjota (nyt on sun hugi piffaa)

pihdata olla antamatta (älä ny pihtaa)

pihi saita

pihkassa ihastunut

pihlis Pihlajasaari

pihtari saita

piikkarit piikkikorkoiset naisten kengät

piiska poliisiauto

pikasliippari nopea moottorivene

pikikset pikaluistimet

pilipali huono

pilkunnussija turhantarkka

pillittää itkeä

pillu naisen sukupuolielin

pilsu pilsneri

pilvessä huumeessa

pimahtanut hullu

pimee hullu, laiton

pimittää huijata

pimppari ampiainen

pimppi naisen sukupuolielin

pimppu naisen sukupuolielin

pimpsa naisen sukupuolielin

pimu tyttö

pingis pöytätennis

pingottaa yrittää kovasti

pinko ahkera, lukutoukka

pinna hermo (sil oli pinna iha kireellä), piste (suorituksesta)

pinnata olla pois luvatta

pipari piparkakku

pipariks pilalle

pippalot juhlat

pipru piparkakku

pirssi taksi

piski koira

pislari pistooli

pitskata itkeä

pitsku piha, Pitäjänmäki

piuha sähköjohto

plankata kiillottaa

plankkari kiillottaja

plankki kenkävoide

plarata selata

platsi paikka

platta äänilevy

plotti lammikko

pludata pudota veteen

plutata pudota veteen

plärätä selata

pläsi kasvot

pläysä hattu

plöde lihava

plörinäks pilalle

plörö kahvi

plösö lihava

plötsi lihava

poikki väsynyt

poju poika

poka asiakas, ihmisiä (oliks siäl paljo pokaa)

pokat kehykset

pokata hankkia nainen (mä pokaan ton gimman), kumartaa jalkoja yhteen kopsauttaen (skidinä piti pokata kiittäessä)

pokka korttipeli, rohkeus, tyyneys

pokkana muina miehinä

pokkari taskukirja

polkasta naida (pääsitsä polkasee sitä ellii)

polla pää (sil ei polla leikkaa)

pollari poliisi

pollee ylpeä

polttaa ilmiantaa

polvarit polvihousut

pommari pommikone, pommisuoja

pommilla maksamatta (nonarii mentii joskus takadörtsistä pommilla)

pomppa päällystakki

ponnari ponnistuslauta (simmiksellä hypättii ponnarilta), urheiluseura Ponnistus

ponu pontikka

poplari popliinitakki

popula ihmisten porukka

porata itkeä

porkka kahvi, suksisauva

portsari vahtimestari

porttari porttikielto, porttikäytävä

porttis porttikielto

porvis Porvoonkatu

posauttaa paukauttaa

poskarit poskisauhut tupakasta

posket täys aivan humalassa (se oli posket täys)

poskisolisti suunsoittaja

posliinipillu nuori tyttö

postari postiluukku

potaska valhe (älä pamlaa potaskaa)

potkaista tyhjää kuolla

potretti valokuva

potti voitto

pottu peruna, viinapullo

pottuilla keljuilla (älä jätkä rupee pottuilee)

potuttaa harmittaa

povari povitasku

prenikka kunniamerkki

pressa presidentti

proffa professori

propeli kaularusetti, potkuri

proppu hermo, sulake

prossa prosentti

pruuvata kokeilla

prätkä moottoripyörä (ei mul prätkää ollu tsetti oli)

pudottaa voittaa tappelussa

puhaltaa varastaa

puli kalju

pulittaa maksaa

pulju firma, liike

pulsa pulpetti

pultsari puliukko, rappioalkoholisti

pulu kesykyyhky

pummata kerjätä (pummattii röökii)

pummi kerjäläinen

pumppu sydän, yhtye

punkku punaviini

puntti housunlahje, levytanko, paketti tulitikkuja

purkka purukumi

purkkis purkkileikki

puskurit naisen rinnat

puteli pullo

putsata ryöstää (putsataa toi äijä)

putsi puhdas

putskit puutalot (putskeilla braijattii kirkkistä)

putsku puuteri

puulaaki yritys

pylly takapuoli

pystyä osata, voida (pystytsä duunaa tän kondikseen)

pystyssä velkaa (sä oot mulle huggen pystyssä; sä jäit mulle femman pystyyn)

pystäri pystytykka

päky pähkinä (orkut jemmas päkyjä)

pälli tyhmä

pällistellä ihmetellä, katsoa (mitäs siinä pällistelet)

pämpätä juoda (usein pämpättii spittaa)

pärstä kasvot

pärtsäri moottoripyöräilijä

pätkis non-stop elokuva

pätkiä olla muistikatkoja

päättäri päätepysäkki (mennää päättärille blokkaa jämiä)

päättärit päättäjäiset

pögötti Peugeot (automerkki)

pökrätä pyörtyä

pökät housut

pölliä varastaa (joku mulkku pölli mun fillarista stongan)

pönttö tyhmä

pöperö ruoka

pöpi hullu

pösö Peugeot (automerkki)

pötsi vatsa

pöytis Pöytäviina

R

raakata karsia, poistaa

raba rappu

rafla ravintola

rahna raha

raitsikka raitiovaunu

raivari suuttumiskohtaus

rakki koira

raksa rakennustyömaa

raksuttaa ymmärtää (raksuttaaks sulla yhtää)

rankkari rangaistuspotku jalkapallossa

ranskis ranskanleipä

rantapyssy rannikkotykistö

rantsu ranta (skordarit skiglas sörkän rantsussa)

rapakalja ykkösolut

rappinki rappaus

rapsut sakot

rasittaa harmittaa

rassi auto

ratikka raitiovaunu

rattari rattikelkka

raukki reservialiupseerikoulu

raukkis pelkuri, raukkamainen

rautalanka sähkökitaramusiikki (kuunneltii ja skulattii rautalankaa)

ravis ravirata (Käpylässä)

reba reppu

redi reilu

redu retki

reflu revolveri

refluka revolveri

reikärauta pistooli, revolveri

reissu matka

rekka ennätys

rekkari rekisterikilpi

reksi rehtori

rellu Renault (automerkki)

remmi porukka, vyö

remuta meluta

renska Renlund (rautakauppa)

renu Renault (automerkki)

reppu maali, takapuoli, naisen sukupuolielin

reputtaa epäonnistua (kokeissa)

ressu pajatson etummainen ja takimmainen raha-aukko

retkahtaa erehtyä, ihastua

retku juoppo

retkussa ihastunut

retkuttaa huijata (ne yritti retkuttaa mua)

reukku revolveri

reva takapuoli

revohka joukko, porukka

riipparit riippuvat rinnat

riksa ylimääräinen palkkio

rillit silmälasit

rintsikat rintaliivit

ripari rippikoulu (riparii käytii alppilan kirkossa)

rippis rippikoulu

risa rikki

risoa harmittaa (vähä riso toi juttu)

ritsa kuminauhapyssy, huono auto

roba Roobertinkatu

roihis Roihuvuori

roina tavara

roisi rivo

rokottaa hankkia rahaa (paljo sä rokotit siitä)

rokuli poissaolo työstä

romis romukauppa

romuenkeli Royal Enfield (moottoripyörämerkki)

ronkeli liian valikoiva

ronski suorapuheinen, vahva

rontata kantaa (ronttaa veke noi kamat)

rontti lurjus

rosis raastupa

roskis roskalaatikko

roskisdyykkari roskalaatikosta hakija

rotsi pusero, takki (nyt krympätää sun rotsi)

ruinata pyytää (mutsilta ruinattii fyrkkaa)

ruipelo hintelä

ruippana hintelä

rukki huono auto, reserviupseerikoulu

rullata ryöstää

rundata kiertää

rundi kierros

runkata masturboida

runkkari masturboija

runkku ilkeä ihminen

runtata työntää

ruodis armeija

ruokis ruokatunti

ruskis Ruskeasuo

russarit rusettiluistelut (brahiksella oli russarit)

rutosti paljon

rutsari soutuvene

rutsata soutaa

ruuvari ruuvimeisseli

ryssä venäläinen

rysä maali

rysäyttää ajaa kolari

rytkyt vaatteet

ryysis ruuhka, tungos

ryysätä etuilla, tungeksia

rähäkkä tappelu

räkiä sylkeä

räkäjarrut viikset

räkälä ravintola, ruokala

rällätä juhlia

rämpyttää soittaa huonosti kitaraa

rämä rikki

räplätä sormeilla (älä viitti räplää sitä)

räpätin polkupyörän pinnoja vasten räpättävä pahvi (moottorinääntä matkien)

räpätä lyödä

räsä rikki

rättisitikka Citroën (tietty malli)

rättäri Citroën (tietty malli)

röbä tupakka

rökittää antaa selkää (rökitä se oikei kunnolla), voittaa

röökata polttaa tupakkaa (lumikoijas röökattii hesarii)

rööki tupakka (mä keräsin röökimerkkei)

rööperi Punavuori

rööri putki

S

saapas tyhmä (ootsä iha saapas)

saddari satiainen

safka ruoka (mä lähen safkalle)

safkata syödä (venttaa vähä mä safkaan ensi)

safkis ruokatunti (se on safkiksella)

safööri kuljettaja

sahata silmään huijata

sakemanni saksalainen

saku saksalainen

saletti selvä juttu, varma

sammarit samettihousut

sammua nukahtaa, väsyä (alkoholista)

sanssi mahdollisuus (sil oli hyvät sanssit)

santis Santahamina

santsata ottaa lisää (mä meen santsaa)

sapettaa harmittaa

sapiska moite, toru

sapuska ruoka

sarjis sarjakuvalehti

sarkat mahdollisuudet

sassiin pian

satapiikkinen 125-kuutioinen moottoripyörä

satsi annos, määrä

sauma mahdollisuus (onks mulla mitää saumaa)

sböijata joustaa, taipua (skimbat sböijas skrubussa)

seilata purjehtia

seilissä humalassa

sekka sekunti

sekkari sekuntikello

sekru sekatavarakauppa (sekrust slumpattii karkkii)

sekstata suudella (gimmoja sekstattii)

senkka veri nenästä

senssi mahdollisuus

senssit tapaaminen

setsi CZ (moottoripyörämerkki)

seuris Seurasaari

sibbe Sibelius

siepata harmittaa (sieppaaks sua vähä)

sigge sikari

sihdata tähdätä (mä sihtaan toho yläreunaan)

siili pystytykkä

siipeillä elää toisen kustannuksella

siipiveikko toisen kustannuksella elävä

siirtsika kesäsiirtola

siivellä toisen kustannuksella

siivu viinaryyppy

siltis Siltasaari

simahtaa hajota, nukahtaa, väsyä

simmarit uimahousut

simmata uida (skidinä käytii hietsussa simmaamassa)

simmis uimahalli, uimala (simmiksellä hypättii ponnarilta)

sinksata vaihtaa

sintti pieni kala

sippi rahaton

sirklata luistella kaartaen

sislari sisilisko

sista viimeinen

sitata istua (skurussa sitattii, ämmät oli vihasii)

sitikka Citroën (automerkki)

sitsi istuin

sittis Sitruunasooda-juoma

sjungata laulaa

skaba kilpailu (kuka finnas skabat)

skabari kilpa-auto (eltsus oli skabareit)

skabata kilpailla

skagata pelätä (ketää ei skagannu)

skagis pelko

skaijari kivi

skarba poika

skarpata tarkentaa, yrittää parempaa

skarppi terävä, älykäs

skarvi liitos

skatta Katajanokka

skeba keppi

skegge parta, puukko

skeglu puukko

skeida Skoda (automerkki), uloste

skeidanen likainen

skeidata ulostaa

skeidis WC

skidi lapsi (skidinä käytii hietsussa simmaamassa)

skiglari purjevene

skiglata purjehtia

skiglu vene

skimbat sukset (skimbat sböijas skrubussa)

skimbata hiihtää (alppiksen kautta skimbattii laaksoon)

skitari pieni kala

skitta kitara (skittan kans tartti olla styrkkari ja ämyri)

skittabändi kitaraorkesteri

skloddi poika

skniidu saita

skobe kaappi, kaiutinkaappi

skodata ampua (luftarilla skodattii), iskeä nainen

skode luoti

skole koulu (skolessa piti hoilaa)

skoobari cowboy

skordari kondomi (skordarit skiglas sörkän rantsussa)

skotata ampua, iskeä nainen

skote luoti

skoude poliisi

skraabata olla ilman lupaa pois (se skraabbas skolesta)

skraba kaavin

skrabata raaputtaa

skraga solmio

skragata tapella (jätkät skragas)

skragis tappelu (siäl oli hirvee skragis)

skraitta levysoitin

skramlata hankkia yhdessä (skramlataa röökii)

skramlis maastoajo

skrebat miehen sukupuolielimet

skreppanat miehen sukupuolielimet

skriinata hymyillä, nauraa (mitäs siinä skriinaat)

skrinnarit luistimet

skrinnata luistella (bragulla me skrinnattii)

skrivata kirjoittaa (skolessa skrivattii)

skroblata kopeloida (se kävi heti skroblaa sitä friiduu)

skrode vahva

skrubu kolikkopeli, kuoppa (kolikoita snepattii skrubuun)

skruudata syödä (mä meen skruudaa)

skruudis ruokatunti

skujata ajaa (fillareilla skujattii vantskulle simmaa)

skulata pelata (osaatsä skulaa bilistä), soittaa (mä skulasin skittaa), toimia (skulaaks toi)

skuru raitiovaunu

skutsari suutari

skutsi metsä

skäbä virhe

skäbätä tehdä virhe (älä nyt skäbää)

skäfä pieni

sköne meri

sköntsä uloste

skönäri merimies

slaaki järkytys, kohtaus

slaba lappu, lippu

sladdi miehen sukupuolielin

slandata liukua

slarva miehen sukupuolielin

slepata ajaa (polkupyörällä)

sliirata liukua

slobo venäläinen

slugit savut tupakasta (anna mulle slugit)

slumpata ostaa (sekrust slumpattii karkkii)

slungi rauhallinen, rento

slurkki poliisi

slurkkis poliisiasema

smokata suudella (giltsejä smokattii)

smöre voi

smörgari voileipä

snadi pieni

snadissa pienessä humalassa

snadisti vähän

snaga piippu

snagari nakkikioski

snaijata ymmärtää (snaijaatsä tätä juttuu)

snara naru

snepata sormilla napsauttaa (kolikoita snepattii skrubuun)

snubi viinaryyppy

snuju etunoja

snygi hieno

snäfä pieni

snärkkis hermostunut

snärkkäri hermostunut (se oli iha snärkkärinä)

snärkätä hermoilla (älä snärkkää)

snöfis haju

snöfätä haista (mikä tääl snöfää)

snöge lumi

soittaa suuta keljuilla, vinoilla

sokru sokeri

solttu sotilas

sompailla ajaa autoa

sontikka sateenvarjo

sontsa sateenvarjo

soppa Sorbus-viini

sorkkis sorkkarauta

sosialisoida varastaa

sossu sosiaalidemokraatti

sotkea polkea polkupyörällä (fillarilla sotkettii vantskulle simmaa)

sotku sotilaskoti

spagetti italialainen

spennata leveillä (älä yhtää spennaa)

spettari todistus

spidata itkeä

spiglu naula

spiidi nopea

spitta pirtu (usein pämpättii spittaa)

spittarit miesten kapeakärkiset kengät

sponjata ymmärtää

spora raitiovaunu (sporassa tsitattii, ämmät oli vihasii)

spotata sylkeä

sprigi miesten puku

sprägäri pieru

spuglata oksentaa (ja sit spuglattii)

spurgu rappioalkoholisti (spurgut dunkkas)

spytata oksentaa

spyttis oksennus, pyttipannu

spädä lyhyt

stadi Helsinki

stadika Stadion

stadilainen syntyperäinen helsinkiläinen

stadin friidu syntyperäinen helsinkiläinen (tyttö)

stadin kundi syntyperäinen helsinkiläinen (poika)

staijata seistä (kulmilla staijattii)

staili tyyli

staka maila

stakassa humalassa

stande maila

stannata pysähtyä

stara mies, ukko

starba mies, ukko

startata käynnistää

startti lähtö

stebari kivi

stebu kivi

steegat tikapuut

steissi Rautatieasema (joskus luuhattii steissillä)

stemmata pitää paikkansa

stenari kivi

stendari tupakansytytin

stenu kivi

stiblata tehdä virhe

stiblu virhe

stidi Pöytäviina, puutikku, tulitikku

stidiaski tulitikkurasia

stidissä humalassa (oli ne vähä stidissä)

stiflat kengät

stikata heittää (stikkaa feduja uunii)

stoke juna

stokis Tukholma

stokka Stockmann

stondata jäykistyä (erektio), seistä (meit stondas kaks jätkää siin ja sit tuli slurkki sanoo et hajaantukaa)

stondis erektio

stonga polkupyörän ohjaustanko (joku mulkku pölli mun fillarista stongan)

stritata pissata (joku aina strittas öögaan)

stritata öögaan huijata

stroolata pissata

stubu tupakka

studari pelkuri

studata pelätä (älä studaa)

stuidu ylioppilas

stumpata sammuttaa tupakka

stumppi tupakantumppi

sturari Sturenkatu (mennää sturarille peesaa)

stydi vahva

styge kappale

stygi kappale

styrkka vahva

styrkkari vahvistin (skittan kans tartti olla styrkkari ja ämyri)

styylata seurustella

stärä tarkka

suhari kuljettaja

suhata ajaa

sujut tasoissa (nyt ollaa sujut)

suklata sukeltaa (pystytsä suklaa hyppyaltaan botnee)

suksi kuuseen mene pois

suksi vittuun mene pois

suksia lähteä

suku suklaa

sulkis sulkapallo

sumppi kahvi

sundis sunnuntailoma (armeijasta)

sungata laulaa

suntis sunnuntailoma (armeijasta)

suokki Suomenlinna

surusukka musta pipo (kaikil oli surusukka pääs)

sussari susikoira (saksanpaimenkoira)

sussu tyttö

sutari nuohooja

sutia luistaa, naida

sutki juoni, ovela

suttura tyttö

suulis aurinko

suulperi aurinko

svenski ruotsalainen

svenssoni ruotsalainen

sydis sydänkohtaus

sydäri sydänkohtaus

sykkeli polkupyörä

syndit pelisuojukset

synkata sopia yhteen

synttärit syntymäpäivät

systeri sisko

sytkäri tupakansytytin

syyni tarkastus

syynätä tarkastaa, tutkia

sähköskitta sähkökitara (mä duunasin itte sähköskitan)

sählinki hosuilu, sekoilu (meiän matsi meni iha sählingiksi)

sählätä hosua, sekoilla

säkä hyvä tuuri, onni

säkäri sähköisku

sälli poika

säpinä toiminta

säteillä ymmärtää (säteileeks sulla)

sätky suuttumiskohtaus (se sai sätkyn)

sätkä tupakka

säveltää valehdella

sökö korttipeli, rikki, vialla

sönkätä puhua sekavasti (älä viitti sönkkää)

sörkkä Sörnäinen (skordarit skiglas sörkän rantsussa)

T

tabu tabletti

tahvo tyhmä

taivari Taivaskallio

tajuta ymmärtää (tollo etsä tajuu)

talari talonmies

talkkari talonmies

tampata pölyttää mattoja (mutsi tampas palkkarilla mattoja)

tappi esimies, johtaja, päällikkö

tattis kiitos

taukki tyhmä

taulu kasvot

tekarit tekohampaat

tekovika DKW (automerkki)

telakka synnytyslaitos

telkka televisio

telkkari televisio

telkku televisio

tellingit rakennustelineet

tennari tennispallo

tenttu denaturoitusprii

tenu denaturoitusprii

terkkari kynänteroitin

termari termospullo

tihruta katsoa

tiilari tiiliskivi

tikikset tikapuut

tikkari tikkukaramelli

tikkuviina Pöytäviina

tikru tikari

tilhi pihlajanmarjaviini

tinassa humalassa

tintata lyödä (tinttaa sitä kuonoo)

tirsat päiväunet

tirvasta lyödä (se tirvas sitä lärvii)

tissit rinnat

tiuku kello (mitä sun tiuku näyttää)

toka toinen

tokata työntää

tollo hölmö, tyhmä (tollo etsä tajuu)

tonni tuhat markkaa

toope hölmö, tyhmä

torkka todistus

torkkari todistus

torttu uloste

torveilla hölmöillä

torvi hölmö, tyhmä

toukka lapsi

treenata harjoitella

treffata tavata

treffit tapaaminen

trokari kampitus, myyjä, salakauppias

trokata myydä (usein laittomasti) (vasiksel trokattii brenkkuu)

trollikka johdinauto, trolleybussi

trumppa Triumph (auto- ja mp-merkki)

tsaikka tee

tsaju tee

tsali poika

tsape Chaplin (me oltii tsiigaamas tsapen leffaa)

tsargat mahdollisuudet

tsau hei

tseba keppi

tseenata tienata (kesiksellä tseenattii byggalla vähä fyrkkaa)

tsekata tarkastaa

tseli kelkka

tsembalot juhlat

tsengat kengät

tsennata tuntea (tsennasitsä ton karpaasin)

tsetti ajokortti (ei mul prätkää ollu tsetti oli), pelikortti

tsiegura lenkkimakkara

tsiidata katsoa (tsiidaa makee friidu)

tsiigata katsoa (korkikses käytii tsiigaamas aboja)

tsilari talonmies

tsirra ambulanssi

tsitata istua (sporassa tsitattii, ämmät oli vihasii)

tsubu hattu

tsufe kahvi

tsujut tasan

tsupata juosta asioilla

tsuppari työpaikan juoksupoika

tsäkä hyvä tuuri, onni

tsögata etsiä

tsöpata ostaa (isot kundit kävi handelist tsöpaamas brenkkuu)

tsörata ajaa

tuhkis lapseton mies, tuhkakuppi

tuiskeessa humalassa (sit oltii iha tuiskeessa)

tuiterissa humalassa

tumpelo taitamaton

tumppi lyhyt, tupakan tynkä

tuohi raha

turpa kasvot

turpahöylä huuliharppu

turpari parturi

turvenuija maalainen

tussari pyssy

tussu naisen sukupuolielin

tuuhero naisen sukupuolielin

tvetata pestä (venaa vähä mä tvettaan handut)

tykätä kyttyrää pahastua (ethä tykkää kyttyrää)

typykkä tyttö

tyriä epäonnistua

tyrätä epäonnistua (älä ny tyrää)

työvis työväentalo

tällit tapaaminen

täppi raha

tärskyt tapaaminen

tökkeli pistoke

tölikä Töölö

töllätä katsoa

töllö televisio

töllötin televisio

töllöttää katsoa

tönö rakennus

töpeksiä epäonnistua, hölmöillä

töppäillä epäonnistua, hölmöillä

töpätä epäonnistua, hölmöillä

törppö hölmö, tyhmä

törppöillä epäonnistua, hölmöillä

törsätä tuhlata

törttö hölmö, tyhmä

törttöillä hölmöillä (fyllassa törttöiltii), epäonnistua

töräyttää soittaa torvea

U

ulalla ymmällä (mä oon iha ulalla)

ulsa pitkä takki, ulsteri

urkki Urho Kekkonen

urkkia vakoilla

urkkija vakoilija

urputtaa valittaa (ne alko urputtaa siit)

usis Uusi Suomi -lehti

ussa uskonto

uuno tyhmä (ootsä iha uuno)

uupua puuttua (täst uupuu hugge)

V

vaahdota puhua kiihtyneesti

vaasis Vaasankatu

vage vahtimestari

vaklata vakoilla

vaksi vahtimestari

valkata valita (valkkaa punanen)

valkka Vallila

valua mennä (lähetää valuu)

vanikka näkkileipä (intis skruudattii vanikkaa)

vantsku Vantaanjoki (vantskulla metskattii ja simmattii)

vapari vapaalippu, vapaapotku

varpunen Wartburg (automerkki)

varre Wartburg (automerkki)

vartin purkki Wartburg (automerkki)

vartsika Vartiokylä

varvi kierros, pano

vasis Vaasankatu (vasiksella trokattii brenkkuu)

vasuri vasenkätinen

vek pois

veke pois (ota bläägät veke)

vekka poissa

vekkari herätyskello

veks pois

vekslata vaihtaa

velo Velodromi (Käpylässä)

venata odottaa (venaa vähä mä tvettaan handut)

ventata odottaa (venttaa vähä)

ventti haava, korttipeli, väsynyt

verkkarit verryttelypuku

veska laukku, maali

veskari maalivahti

veski WC

vessa WC

vetskari vetoketju

vetää handuun masturboida

vetää huulesta huijata

vetää höblästä huijata (nyt sua on vedetty höblästä)

vetää kuonoon lyödä

vetää käteen masturboida

vetää lonkkaa laiskotella

vetää lärvit juoda humalaan

vetää naamaan syödä

vetää retkuun huijata

vetää turpaan lyödä

vetää viikseen naida

vihree kokematon

viilata linssiin huijata

viitis kolmosen raitiovaunun viiden minuutin päätepysäkki Alppilassa

vika viimeinen

vikatikki erehdys

villis villapaita

vinde vino, vintti

vindessä vinossa, vintissä

vinkku viini

vinoilla keljuilla

vintti pimeenä tyhmä

vipata lainata (vippaa mulle vitonen), olla sekaisin (vippaaks sulla päässä)

vippi laina

virsari virsikirja

visertää ilmiantaa

vislata viheltää

vittu naisen sukupuolielin

vittuilla keljuilla

vittumainen ilkeä ihminen

vituralla vialla

vitusti paljon (mua kyrpi nii vitusti)

vituttaa harmittaa, suututtaa

viuna viina

voda vesi

vohkia varastaa

voikka voimistelu

volkkari Volkswagen (automerkki)

vollottaa itkeä

vonkua pyytää

vosu nainen

väijyä vahtia

välkky älykäs

välkkäri välitunti

vängällä väkisin

vänkä erikoinen, hauska

vänskä vänrikki

väntää tortut ulostaa

värkki koje, laite

värkätä tehdä (mitä sä värkkäät)

väsätä tehdä (mä väsään täst kuusest fektan)

Y

ylikessu ylikersantti

yrjö oksennus

yrjötä oksentaa (älä ny vaa yrjöö)

Ä

äglö inhottava, ällöttävä

äglöttää inhottaa

äijä mies

äimänkäkenä yllättynyt

älli äly

ällö inhottava, ällöttävä

älyttää huijata

ämmä nainen, tyttö

ämyri kaiutin (skittan kans tartti olla styrkkari ja ämyri)

ängetä ahtautua (kaikki ängettii samaa bilikaan)

änkyräkänni vahva humala

Ö

ölkki olut (ja sit otettii ölkit)

ösky alokas

överi ylityö

ööga silmä (joku aina strittas öögaan)

ööli olut



Kirjallisuutta

Ari Koskinen, Reikä maailmassa. Romaani. Kuopio 1967.

Edvard Janzon, Rundi Stadis välil snadis. Jyväskylä 1997.

Eero Salola, Ilman fritsaria. Juttuja vanhalla stadin slangilla. Keuruu 1991.

Eki Mattsson, Hima Stadissa. Valitut slangipakinat. Helsinki.

Heikki Paunonen, Suomen kieli Helsingissä. Huomioita Helsingin puhekielen historiallisesta taustasta ja nykyvariaatiosta. Helsinki 1995.

Heikki Waris, Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. Tapiola 1973.

Juha Koskinen, Kallion historia. Loviisa 1990.

Juhani Mäkelä, Stadi on buli mutta snadi. Juva 1993.

Juhani Mäkelä, Stadin snadi slangisanakirja. Juva 1997.

Juhani Mäkelä & J. Pekka Mäkelä, Hauska Helsinki. Jyväskylä 1995

Kaarina Karttunen, Nykyslangin sanakirja. Porvoo 1980.

Kivi Kallio, Stadin slangi- ja puhekielen sanasto. Helsinki 1996.

Pirkko Nuolijärvi, Kieliyhteisön vaihto ja muuttajan identiteetti. Jyväskylä 1986.

Raimo H. Harko, Stadin slangia. Sanakirja.

Rauno Söderholm, Stadin klappit. Henkilökohtainen näkemys stadilaisuudesta kansankulttuurimme osana. Helsinki 1986.




Vedenkieli ja kontinkieli

1950-luvulla harrastettiin vedenkielen ja kontinkielen puhumista. Kummastakin seuraavassa esimerkki. Ensin vedenkielellä ja sitten sama kontinkielellä. Huomattakoon, että kielten pohjana oli pääasiassa kirjakieli.

Vedenkielen esimerkki

Vevää hyde ve jade vekasta ride velämää ede veikille kade, vetka jode vevat ode vetustuneet tude vehän täde verjaan kide.

Veivottaa tode veppo sede velander pade.

Kontinkielen esimerkki

Kovää hyntti ko jantti kokasta rintti kolämää entti koikille kantti, kotka jontti kovat ontti kotustuneet tuntti kohän täntti korjaan kintti.

Koivottaa tontti koppo sentti kolander pantti.

Edelliset selväkielisenä

Hyvää ja rikasta elämää kaikille, jotka ovat tutustuneet tähän kirjaan.

Toivottaa Seppo Palander.




Murrejuureni

Vaikka alussa mainitsin, että kaverien kesken käytetty puhekieli opittiin kadulla, niin jotain on saattanut tarttua kotonakin. Vaikka itse olen syntynyt Stadissa, niin vanhempani olivat kotoisin juuri noilta suurimmilta lähtöalueilta, Hämeestä ja Uudeltamaalta, kuten niin monen muunkin stadilaisen. Seuraavassa murrejuuret esivanhempieni syntymäpaikan mukaan.

Murrejuureni