Soilen tanssi-sivutEnsimmäiset tanssilavakokemukseniLähilavan rautalanka kuului kotipihalle astiEnsimmäinen muistikuvani tanssilavoista ajoittuu jotakuinkin neljään ikävuoteen. Isä ja äiti olivat jättäneet minut illaksi isoveljeni hoiviin. Oli kesäinen lauantai-ilta ja kotimökiltämme puolen kilometrin päässä oli pieni Tanttalan tanssilava jonne veljeni minut vei. Lava oli punamultainen ja ympäröity lauta-aidalla. Portilla oli lipunmyyntiluukku jonka eteen veljeni jätti minut ja käski pysyä paikoillaan. Itse hän livahti sisäpuolelle pyytämään tupakkaa kylän vanhemmilta pojilta. Muistan kuinka korkealla lipunmyyntiluukku oli. Jotkut aikuiset kumartuivat puoleeni ihmetellen kuka noin pikkuisen tytön oli jättänyt siihen yksin. Tietysti sana kiersi veljeni tupakanhakureissusta ja hän sai jälkeenpäin isältä kunnon selkäsaunan. Myöhemmin tanssilava lopetettiin ja rakennus seisoi tyhjillään
vuosikymmenet. Kävimme autioituneella lavalla salaa. Veljeni auttoi
minut ikkuna-aukosta sisään ja keskellä pimeää
tyhjää lautalattiaa kuvittelin rautalankabändin lavalle
ja tanssijoita ympärille: Eka oma tanssireissuOlimme koulukaverini kanssa 15:sta hujakoilla kun pääsimme ystäväni isosiskon kyydissä Kolmilammille. Siellä oli joitain ikäisiämme poikia, mutta heitä kiinnosti vain tupakka ja viina. Minua haki tanssimaan itseäni kymmenkuntavuotta vanhempi mies joka oli reilusti humalassa ja pyrki koko ajan hipelöimään. Olin iki-onnellinen kun tanssi vihdoin päättyi. Loppuillan aikana tanssin vain muutaman kappaleen tyttöparina ystävättäreni kanssa, joka opetti minulle askelia. Miesten kanssa päätin vastedes vain rokata turvallisen etäisyyden päästä. Viimeisin nuoruuteni tanssilavakeikka oli Riutalla, jossa oli
esiintymässä Mikko Alatalo ja Juice Leskinen. Meno oli hurjaa.
Minulla oli silloin vyötärölle ulottuvat pitkät hiukset,
joihin eräs prätkäjengin pomo ihastui. Hän opetti
minut twistaamaan ja sen taidon osaan vieläkin. Laskuri 18.8.2000 alkaen
|