Soilen tanssi-sivut

Miksi seisot seinäruusuna?

  1. Olet nainen
    Naisia on lavoilla yleensä enemmän kuin miehiä, joten aina joku joutuu odottamaan vuoroaan. Osa lavoilla käyvistä miehistä ei edes tanssi, vaan he tyytyvät nauttimaan muiden tanssimisen katselusta.

  2. Seisot väärässä paikassa
    Katso, että seisot tai istut siellä missä muutkin tanssihaluiset sukupuolesi edustajat. Haettavat ryhmittyvät usein myös iän ja/tai tanssitaidon mukaan, esim. niin että parhaimmat tanssijat hakeutuvat kauimmaksi pääsisäänkäynnistä.
    Takarivistä haetaan vain vanhoja tuttuja. Jos olet uusi, niin siirry tyrkylle eturiviin. Juuri riviin palautetut siirtyvät vastaavasti taaemmas.
    Parit kuhertelevat jossain syrjemmällä.

  3. Olet uusi
    Valitettavasti lavoille muodostuu sisäänpäin lämpiäviä ryhmiä, jotka hakevat toinen toisiaan. Valmiiksi testattu on turvallinen valinta. Naisen on epätoivoisessa tapauksessa nieltävä harminsa ja odotettava naisten tuntia, jolloin voi itse hakea. Onneksi on myös joitakin ennakkoluulottomia ja kohteliaita herrasmiehiä tai sitten voi onnistua pääsemään jonkun ulkopaikkakuntalaisen vierailijan vietäväksi.

  4. Tanssitaitosi on olematon
    Monet vuosia aktiivisesti tanssia harrastaneet katsovat voivansa valita samantasoista tanssiseuraa. Ravintoloista poiketen lavoilla käyvien tanssitaito alkaa olla jo tyydyttävä. On tosin niitäkin jotka hädin tuskin osaavat vaihtoaskeleen ja tälläisen partnerin kanssa tangon tai valssin tanssiminen voi olla kärsimystä paremmin osaavalle. Tanssitaidon puutteet voi toki korvata leppoisalla olemuksella ja seurustelulla.

  5. Pukeutumisesi poikeaa muista
    Vältä yli- tai alipukeutumista. Sitten kun on karttunut tanssituttavapiiriä, voi asuillakin leikitellä vapaammin.
    Miehen tanssiharrastuksen tason voi päätellä kengistä, tosiharrastaja vaihtaa ulkokengät tanssikenkiin eteisessä.

  6. Hygienia pettää
    Kokoiltainen tanssiminen on hikinen harrastus. Kannattaa tulla suihkun tai saunan kautta. Tuore hiki puhtaissa vaatteissa ei haise pahalle. Jotkut miehet ottavat mukaan vaihtopaitoja. Apteekeissa myydään tehokkaita hajuttomia hikoilun estäviä antiperspirantteja, jota voi laittaa kainaloihin jo edellisenä iltana (esim. Bats).
    Jos pahanhajuinen hengitys on ongelma, niin hampaiden harjaamisen lisäksi kannattaa hammasvälit puhdistaa huolellisesti langalla ja lopuksi kurlata suuvedellä.
    Tupakan tai viinan haju saattaa inhottaa lähietäisyydellä.
    On myös epäkohteliasta käyttää niin voimakkaita hajusteita, että muutaman metrin säteellä olevien hengitys lähes salpautuu.

  7. Olet epäkohtelias tai negatiivinen
    Ensin mainittu on useimmiten miesten synti. Oman egon pönkittämiseksi huomautellaan partnerin tanssitaidosta tai ulkoisesta olemuksesta oli syytä tai ei.
    Ei kannata myöskään ensimmäiseksi vuodattaa kaikkia negatiivisia ajatuksia partnerin korvaan. Toinen voi hyvinkin pitää bändistä, kappaleesta tms. jota sinä inhoat.

  8. Olet eri ikäinen
    Jotkut eivät vain halua tanssia kaiken ikäisten kanssa. Parikymppisenä muutamien vuosien ikäero voi tuntua suurelta ja kolmekympiset jo vanhuksilta.
    Heikon itsetunnon omaavat miehet hakevat mieluummin vain itseään huomattavasti nuorempia naisia. Mies voi laittaa tanssin sujumattomuuden nuoren naisen syyksi, ilman että tämä kokemattomana uskaltaa väittää vastaan. (Naisten kesken todettu: tapauksia eli miehiä lienee kymmenkunta Etelä-Suomen lavoilla.)
    On kuitenkin paljon niitä joille ikäero ei merkitse mitään ja he tanssivat itseään paljon vanhempien ja/tai nuorempien kanssa.

  9. Olet liian pitkä tai lyhyt
    Ne jotka ovat tottuneet tanssimaan kaiken pituisten kanssa eivät pituuseroista juuri piittaa. Osa nauttii tanssista eniten samanpituisten kanssa koska silloin vartalon ohjaus osuu parhaiten kohdalleen. Lisäksi sopusuhtainen tanssipari näyttää hyvältä.
    Toisaalta osa miehistä on tottunut tanssimaan itseään huomattavasti lyhyempien naisten kanssa, jolloin heidän ei tarvitse liikuttaa päätään puolelta toiselle muun tanssiliikenteen seuraamiseksi.
    Huvittavin selitys mieheltä joka ei halunnut tanssia pitkän naisen kanssa: "En välitä tukehtua naisen rintojen väliin" johon pienirintaisen naisen vastaus oli: "Sitä pelkoa ei minun kanssani ole".

  10. Et ole niitä kauneimpia tai komeimpia
    Ikävä kyllä ulkonäkö on yksi päällimmäinen kriteeri tanssipartneria valittaessa. Tanssitaidolla voi korjata ulkonäön puutteita, ja sitä enemmän mitä useammin käy samoissa paikoissa ja tulee tunnetuksi.

  11. Olet juovuksissa
    Juopuneita tapaa onneksi nykyään harvoin lavoilla , mutta joillakin kaupungeissa tai asutuskeskuksissa sijaitsevilla lavoilla näitäkin tapauksia on. Jos humala näkyy päällepäin tai se haittaa tanssimista, niin siinä tapauksessa tanssista voi ilman muuta kieltäytyä.

  12. Olet väkivaltainen
    Koskee vain miehiä ja on erittäin harvinaista. Lievemmässä muodossa tarkoittaa sitä, että mies käyttää liian voimakkaita tanssiotteita tai ohjaustaidon puuttuessa riuhtoo naista (jive). Seurauksena voi olla esim. rannevamma tai mustelmia. Mies, jos nainen sanoo jonkin otteen sattuvan tai tuntuvan epämiellyttävältä, niin usko häntä.

    Kahdessa viimeksimainitussa tapauksessa tanssipartnerin saa jättää vaikka kesken tanssin lattialle! Eipähän hae toista kertaa!

Lohdutukseksi
Huumori pelastaa epämukavista tilanteista ja hauskinta on kokeilunhaluisilla, rohkeilla ja ennakkoluulottomilla ihmisillä keskenään!

© Soile Sydänmäki 5.9.1998,

Teksti käännetty myös espanjaksi, rioplatense.


email to Lisää vinkkejä tai palautetta

Takaisin tanssisivulleni

Tällä sivulla oli 3185 kävijää välillä 18.8.2000 – 23.11.2003

-->