|
Venäjän Kaukoidän luonnonkauneus oli
merkitsevä tekijä, siellä nuoruutensa viettäneen,
Ekaterina Zavjalovan taiteilijapersoonan rakentumisessa.
Taiteilijan kehitys on kulkenut maailman enemmän
tai vähemmän realistisen kuvaamisen kautta kohti abstraktia,
autonomista ilmaisua. Ekaterina Zavjalova pitää toisaalta
yllä myös traditionaalista kuvan tekemistapaa maalaamalla
muotokuvia.
Galleria viileä punaisessa marraskuussa 2006
esillä oleva näyttely osoittaa, että Zavjalova on
löytämässä, miltei intohimoisen
päättäväisellä otteella, oman karakterisen
abstraktin ilmaisunsa. Näyttelyn useimpien maalausten substanssi
tuntuisi olevan lempeä, komplisoitu viiva. Kuitenkin niin,
että eräissä maalauksissa esiintyvät suorat
viivafiguurit voisivat symbolisesti ilmentää todellisuuden
metafyysistä, muuttumatonta, lainomaista perustaa.
Yhden vaaleanruskeasävyisen maalauksen
ylhäällä olevien taipuisien viivojen ja alhaalla olevien
suorien viivojen kompleksin välinen jännite ikään
kuin symbolisena metaforana kuvaa ihmisen elämismaailman
sisäistä duaalisuutta ideain ja tunteiden sekä toisaalta
olemassaolon välttämättömän konkreettisen
perustan välillä.
Kaikkineen Ekaterina Zavjalovan maalausten
viivafiguurien kompositio ja värien valinta ovat tavoittelemassa
ideaalista kauneusharmoniaa, kertomassa visuaalisin symbolein millainen
ihmisen reaalimaailma parhaimmillaan voisi olla.
Ekaterina Zavjalova on suorittanut sekä
Venäjän Kaukoidän Taideakatemian että Tallinnan
Taideakatemian (1991). Hän on asunut kymmenen vuotta Suomessa.
Zavjalovan teoksia on esillä useissa gallerioissa ja
yksityiskokoelmissa eri puolilla maailmaa.
Yhteiskuntatiet. maisteri Pauli Vesakas
|
|
CV
Ekaterina Zavjalova
www.ekaterinazavjalova.com
Telephone: GSM +358(0)40 77 79 255
Art Studies
|
1986-1991
|
Estonian Academy of Arts, Department
of Painting,
Master of Arts, Tallinn, Estonia |
| 1983-1985 |
Far Eastern Academy of Arts,
Department of Painting, Vladivostok, Russia |
1975-1979
|
Vocational Art Teacher School, Fine
Arts Teacher at Primary and Secondary School, Blagovesthensk, Russia |
Latest Exhibitions
|
2006
|
Gallery viileä punainen,
One-Artist Exhibition, Helsinki, Finland
|
2006
|
Gallery Katariina, The Helsinki
Artists’ Association Summer Exhibition, Helsinki, Finland
|
2006
|
Exhibition Center of St.Petersburg
Artists’ Union, 14th International Art Festival Master-Class,
St.Petersburg, Russia
|
2006
|
Russian Scientific and Cultural
Centre, Group Exhibition with Russian Artists, Helsinki, Finland
|
2006
|
Gallery Majakka, One-Artist
Exhibition, Helsinki, Finland
|
2005
|
Russian Scientific and Cultural
Centre, Group Exhibition with Russian Artists, Helsinki, Finland
|
2005
|
Café Carusel, One-Artist
Exhibition, Helsinki, Finland
|
2003
|
Emil Cedercreutz Museum and Culture
Centre, “Magic of colours”, Harjavalta, Finland
|
|
More than 30 Exhibitions in Russia,
Estonia and the other European countries since year 1980
|
Selected Public Works
|
1994
|
Painting “Crucifixion”, Church of Vyborg, Vyborg,
Russia
|
1991
|
Fresco “Trinity”, Cathedral of Vyborg, Vyborg,
Russia
|
Teacher work experience in Finland
|
2004
|
Teacher, University of Art and
Design, Helsinki, Finland
|
2004
|
Aquarelle painting workshop instructor, Institute
of Art and Design, Vantaa, Finland
|
2000-2001
|
Substitute teachers of Arts, Junior
High School, Kuopio, Finland
|
1998
|
Teacher of painting and composition, Centre of
Adult Education, Kuopio, Finland
|
1997
|
Youth Art Project, Kuopio, Finland
|
Other work
|
2001
|
Art Gallery “Lotta”, Designer, Kuopio, Finland
|
1991-1993
|
Cathedral of Vyborg, Painter and
Designer, Vyborg, Russia
|
1980 -
|
Portrait-painter
|
Memberships
|
|
The Helsinki Artists Association
|
|
The Finnish Watercolour Society |
|
AKAVA |
|
|