Etusivulle

Sammatin torpat ja torpparit
copyright Toivo Haatio

Sammattilaista kyläyhteisöä ja elämää kuvattu aikaisemminkin monin eri tavoin monipuolisesti kunnallisiin ja kirkollisiin lähteisiin nojautuen. Tässä yhteydessä myös moni torppa ja torppari on tullut tutuksi niin sammattilaisille kuin muillekin.
Myös Sammatin taloihin liittyvät isäntäluettelot ovat olemassa ja nekin osin julkaistuna mm. Sammatin uudessa historiankirjassa: SAMMATTI, Elias Lönnrotin kotipitäjä. Sen sijaan järjestelmällistä torppien asujaimistoa käsittelevää tutkimusta en ole käsiini saanut. Tämä johti ajatukset tällaisten julkaisujen tekemiseen.

Torppien muodostuminen Sammattiin alkoi 1700-luvun jälkipuoliskolla, erityisesti isojaon suorittamisen jälkeen. Sammatin kylissä torpat syntyivät hieman eri aikoina ja runsaslukuisimmin torppia muodostettiin Kiikalan isojen talojen, Luskalan säterikartanon ja Haarjärven sotilasvirkatalojen alueelle.
Tulkinta siitä, milloin kirjoihin merkittiin jokin talo tai mökki torpaksi tai ainoastaan muonatorpparin asunnoksi, vaihteli suuresti. Tässä yhteydessä on lähteenä käytetty ainoastaan rippikirjojen merkintöjä. Myös käsityöläisten asuntoja jossain yhteydessä kutsuttiin torpiksi ja itse käsityöläisiä torppareiksi, mutta jo seuraavassa rippikirjassa saatettiin palata ammattia kuvaavampiin termeihin, kuten seppä, pitäjän suutari jne. Tätä samaa ongelmaa käsitellään myös jo edellä mainitussa Sammatin historiankirjassa: SAMMATTI, Elias Lönnrotin kotipitäjä. Tällöin vertailuna käytetään maakirjojen ja rippikirjojen tietoja.
Sotilastorpat ovat pääosin jätetty tässä yhteydessä yleisen maininnan varaan.
Eräissä tapauksissa on vaikeaa rippikirjojen perusteella päätellä mille talolle kukin torppa tai torppari teki päivätyötään. Tämä johtuu siitä, että varsinkin varhaisimmissa lähteissä torpat oli kirjattu kylän yhteiseen kirjaan. Näissä tapauksissa on asia pyritty ratkaisemaan päättelemällä myöhempien kirjojen tietojen avulla tai sitten kirjattu kylän osalle.
Tutkimus ulottuu 1700-luvun lopun isojaon ajoista torpparilaitoksen purkamiseen saakka.

Torpat on nidottu kirjaksi. Sitä voi tilata hintaan 25 Eur + lähetyskulut sähköpostiosoitteestani tai noutamalla kirjan Länsi-Uudenmaan Säästöpankista Sammatista.

Kirja palkittiin kunniamaininnalla Lahden valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä 19...20.3. 2005 Lahdessa.

Suomen sukututkimusseuran tiedote asiasta.