halloween-miitti

Paikka: Oma koti kullan kallis.
Aika: Lauantai-aamu, 6. marraskuuta 2004.

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Olin valmistautunut huolella tulevaan miittiin, ja odotin lähtöä innokkaasti. Alun perin tarkoitus oli ollut pukeutua ihan kunnolla Pyhäpäivän/Halloweenin kunniaksi. Mulla oli kumma päähänpinttymä koulutyttö-puvusta polvisukkineen ja ruutuhameineen, mutta loppujen lopuksi ajatus kutistui hieman kasaan. Yhden jutun halusin kuitenkin välttämättä tehdä: värjätä hiukset vaaleanpunaisiksi! (ja tyhmä kun olin, kuvittelin sitä myös hyväksi ideaksi…). Siinä aamutoimien lomassa aloin sitten ruiskuttelemaan päähän naamiaiskaupasta ostettua spray-väriä ja kaikki oli siihen asti hyvin. Kuitenkin kun toinen puoli hiuksistani oli värjätty, loppui väriaine juuri silloin kesken! Klassinen tapaus, kerta kaikkiaan. Pesin osan väristä pois ja olin ajaa mutsin hulluksi, kun myöhemmin loputkin väriaineesta karisi hiuksistani iloisesti ympäri taloa, sillä välin kun minä seilasin sinne tänne matkatavaroitani pakkaillen.

Eli lyhyesti siis, miitti alkoi minun osaltani tavallisissa merkeissä. Sähläten!

Treffattiin Rautatieasemalla MacGyverin (Mäkki), Chemicin, Sandrenen ja Piksan kanssa. Ostettiin junaliput yhtä helposti ja nopeasti kuin aina ennenkin (heh) ja vietettiin iloiset parikymmentä minuuttia täydessä junavaunussa, yrittäen varailla Järvenpäästä ja Riihimäeltä mukaan hyppääville scoobyille paikkoja. Piksa hehkui kuin loisteputki ja pursui tarinoita edellisen viikonlopun matkastaan. Saimme kuulla millaista on tavata David Boreanaz, James Marsters, Juliet Landau ja Amy Acker livenä ja pääsimme ihastelemaan upeita, nimmaroituja keräilykuvia (mm. David uima-altaassa).

Järvenpään kohdalla Dici asteli junaan ja liittyi seuraamme. Chemicillä oli varmaan hermo aika kireällä, kun muutamat meistä (minä, Piksa ja Mäkki) yritimme varsin epäonnistuneesti jutella Angelin vitoskaudesta muita spoilaamatta. Anna-Leena, Marjo ja Heli nousivat junaan Riihimäen kohdalla ja Marjo oli ylionnellinen saadessaan Piksalta ihastuttavan keräilykuvan edellisen viikon conventionista. Luonnollisestikin hurrasimme Dicin kanssa, kun juna ohitti kuuluisan HIKIÄN aseman. Ihan liikutuin, kun kaikki mukavat FinBuffy 2003 -muistot palasivat mieleen…

Lahdessa mainio yhdeksänhenkinen Popstars-joukkomme (tiesittekö, että Popstars 2:sen semifinaalileiri pidettiin Lahden kansanopistolla, kuten meidän ikioma ensimmäinen FinBuffymmekin?) suunnisti Siwaan vielä viime hetken ostoksille. Tämän jälkeen piti mennä johonkin lämpimään tuhlaamaan aikaa tunniksi, ennen kuin Jennin kämpille olisi turvallista saapua. Mari oli tässä välissä ehtinyt liittyä seuraamme ja pääsi siis mukaan muistelemaan "vanhoja hyviä aikoja kun teimme pikavisiitin Lahden kansanopiston ulkoportaille, missä minä onnistuin kuin onnistuinkin näppäämään kaikista kivan yhteiskuvan! Anna-Leena päätti muistaa Lahden tuntemattomia Buffy-faneja nopeasti tekaistulla mainoksella ja jätti mainostauluun paperin, jossa luki teksti: "FinBuffy 3, Helsingissä kesällä 2005! Tervetuloa FinBuffy ’03 -osallistujat ja muut fanit!"

Nostalgia oli päivän sana, kun marssimme tuttuun Hesburgeriin kuluttamaan aikaa. Mäkki huvitti koko pöytäseuruetta lukemalla ääneen jostain esitteestä, miten monta kaloria kukin Hesen tuote sisälsi. Hengenravintoa oli saatavilla roskaruoan ohella, kun minä taiteilin paperialustasta Anna-Leenalle ja Marille hatut (se, miten he suostuivat myös pistämään ne päähänsä ja poseeraamaan kameralle on puolestaan arvoitus) ja kun Mäkki innostui tekemään pallomeren hämmentävästä rajoituskyltistä loogisen totuustaulun (jos nyt tajusin asian oikein).

Kun kello alkoi lähestyä puolta kuutta oli aika jättää Hesburger ja tilata taksi Jennin kämpille. Löysimme torin laidalta taksipylvään, mutta kymmenen hengen joukkoa ei saa ahdettua tavallisen kokoiseen henkilöautoon, joten Piksa soitti meille tilataksin. Vietimme hyisen varttitunnin torin laidalla odottelemassa kyytiämme ja vaihdoimme mielipiteitä kamppailulajeista ja ammattitappajista. Mäkillä tuntui olevan aiheesta hyvin paljon tietoa. Minä ja Dici pidimme sitä varsin epäilyttävänä ja myöhemmin epäilyksemme tulisivat lisääntymään… (kuvittele tähän dramaattista kauhumusiikkia). Onneksi taksi suvaitsi saapua, ennen kuin jouduin tosissani katumaan ajatustani lähteä matkaan lyhyessä hameessa.

Jenni otti meidät iloisesti vastaan kauniiseen kotiinsa. Paikalla olivat jo Ilona ja Kaikka (ainakin tällainen muistikuva mulle on jäänyt, vaikka on pakko myöntää, että tämä kohta illasta on hiukan sekavana mielessä). Tyhjentäessäni ruokakasseja kaivoin samalla esille myös uskollisen Pikku-Geen ja siitäkös Dici ja Sandrene riemastuivat. Grr Arrgh… Dici päätti käyttää Sandrenea maalitaulunaan omassa Vampyyrintappaja-imitaatiossaan. Piksa puolestaan pääsi kaivamaan jälleen esiin keräilykuvia sisältävän kansionsa ja kertaamaan edellisen viikonlopun tapahtumia, sekä Davidin ja Jamesin ihanuutta…

Olohuoneessa minä rakastuin! Jennin kotona on sellainen aivan mahtava esine, kuin pienikokoinen haarniska. Aivan mielettömän siisti. Nimesin jäbän Iso-Hooksi, ja siitä onkin sitten ihan mukava liuta kuvia tullut otettua… Welcome to my brain! Mäkki soitteli tunteella kitaraa ja tunnelma oli rattoisa.

Jenni vastaanotti vielä muutamia kavereitaan, minkä jälkeen aloitimme elokuvaillan Emma Caulfieldin kauhupläjäyksellä "Darkness Falls". Vertahyytävää kauhua, toden totta… Hauskaa oli ainakin siinä vaiheessa, kun Dici säikähti niin pahasti, että minä ja Sandrene päätimme kaivaa kamerat esiin, saadaksemme seuraavan säikähdyksen ikuistettua. Elokuva ei ehkä ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva, mutta kieltämättä tarjosi oivalliset puitteet vitsin vääntämiselle. Kunnon Halloween-viihdettä, siis!

Darkness Fallsin jälkeen pohdimme Dicin kanssa kuka porukasta esittäisi mitäkin stereotypistä hahmoa, jos meistä kuvattaisiin kauhuleffa. Tulimme siihen tulokseen, että vaikka Mäkki ammattitappajatietoutensa takia olisikin todennäköisin pääepäilty, ei hän voisi olla kauhuleffamme murhaaja, juuri siksi, että on todennäköisin epäilty. Päähenkilö on kiltti, viisas ja oikeudenmukainen, joten valitsimme Marjon. Tämä päätös puolestaan tuki sitä teoriaa, että Piksa olisi murhaaja, sillä murhaajahan on usein päähenkilön läheisin ystävä joukosta. Tämän lisäksi elokuva tarvitsi niitä, ketkä kuolevat ensin. Scream-trilogiahan jo todisti, että pahat tytöt kuolevat ekana, mutta emme oikein osanneet valita joukosta ketään pahaa tyttöä. Sitten piti olla myös koominen kevennys ja tähän Heli oli iloisena ja innostuneena ihmisenä paras vaihtoehto. Keksimme Piksa-murhaajalle myös motiivin haluta murhata Marjo, sekä loistavan repliikin hurjaa loppukohtausta varten:

"Tiedän mitä teit viime juomapeli-miitissä!"

Ja Oscar-pystiä odotellessa…

Istuimme jonkin aikaa keittiössä ja harrastimme arvausleikkejä, kun ensin Dici teki meille psykopaatti-testin ja sitten Heli kysyi perinteisemmän Romeo & Julia -kysymyksen. Voin huoletta vastata, ettei kukaan meistä keittiössä olleista (ainakaan Chemic, Anna-Leena, Heli, muita en nyt muista) ollut psykopaatti. Helin kysymykseen oli tosi vaikea keksiä vastausta, vaikka saimme kysellä Heliltä apuja. Lopulta, kun Heli ensin hiukan tökkäsi mua oikeaan suuntaan, muistin kuulleeni arvoituksen aikaisemminkin ja arvasin oikein. Julia oli kala!

Seuraavana ohjelmassa oli Eliza Dushkun kauhupätkä "Ihmisjahti". Vaikka mutanttiörvelöt herättivätkin osassa meistä valtaisaa hilpeyttä, yleiset kommentit elokuvasta olivat kuitenkin suurin piiretin seuraavan kaltaisia: "Oli se ton Darkness Fallsin jälkeen hyvä". Ja jos Jussi joskus lukee tätä, niin tiedoksi, että nyt mulla on jo tukijoitakin mielipiteelleni leffan viimeisen kohtauksen tärkeydestä. Kyllähän kunnon kauhuelokuvassa nyt pitää aina loppusäikäytys olla! *grin*

Heli oli tuonut mukanaan metkan Dracula-pelin jota intouduimme kokeilemaan, vaikka Mari, Mäkki, Chemic, Piksa ja Marjo päättivätkin pysyä skeptisinä seinäkukkasina. Dracula-pelin sääntöjä nyt on ihan turha alkaa tässä kertaamaan, kun niitä ei taida kukaan meistä pelanneistakaan oikein vieläkään kunnolla tajuta. Sanotaan nyt lyhyesti, että pelissä kaikki talon valot laitetaan pois ja pelaajille jaetaan kortit. Jos sinulla lukee, että olet Dracula, niin kun kierros alkaa (kierrosten aikana kaikki pelaajat vaeltavat ympäri taloa) voit "purra ihmisiä, ja tehdä heistä vampyyrejasi ja nämä taas purevat muita jne. No, ensimmäinen pelikerta oli aika sekavaa, kun taloa ei saanut kunnolla pimeäksi ja kaikki näkivät toisensa suht hyvin. Hauskaa kuitenkin oli ja Draculaksi paljastui lopulta Anna-Leena.

Toisella pelikerralla näimme enemmän vaivaa talon pimentämiseksi ja saimme suostuteltua Piksan ja Chemicin mukaan peliin. Ensin Chemic kävi "puremassa minua ja Heliä. Seuraavalla kierroksella Piksa sai tehtävän viedä minut kävelylle ja sain tilaisuuden purra puolestani häntä. Piilouduimme Piksan kanssa TOSI pimeään (oikeesti, todella säkkipimeään ja isoon) kylppäriin. Pian Sandrene tuli sisään, eikä varmaan huomannut minua, koska kun "purin häntä (eli nappasin sormilla niskasta kiinni) Sandrene kiljaisi täydellisessä falsetissa niin, että koko tienoo raikasi. Kohta Dici seurasi perässä vessaan ja hätkähti niin kovasti "puraisuani", että kaatua rämähti vessan lattialle. Sitten Sandrene ja Dici törmäsivät toisiinsa nurkassa ja säikkyvät lisää. Kohta Chemic asteli vessaan ja päätti puolestaan purra mua toistamiseen. Dici ja Sandrene olivat niin sokkoja pimeässä, että sotkeutuivat toisiinsa ja rämähtivät vessan ovea vasten, joka antoi periksi ja kaksikko päätyyi makaamaan ovensuuhun nauruunsa läkähtyen. Kun palasimme takaisin pelilaudan ääreen, vaelluskierroksen päätyttyä, Piksa totesi, että alkaa kohta itkemään. Naurusta.

Dracula-sessioiden jälkeen jatkoimme peli-teemaa, ja siirryimme pullonpyöritykseen. Tällä kertaa kysymykset ja tehtävät tehtiin etukäteen paperilapuille. Totuus oli useimman suosiossa, mutta minä otin uhkarohkean useasti tehtävän. Tässä syy siihen, miksi minusta varmaan kohta liikkuu videoita netissä, laulamassa Mustard-laulua ja tekemässä Numfar-tanssia. Anna-Leena oli myös ahkera ottamaan tehtäviä, pullon osuessa omalle kohdalleen. Hän pääsi mm. esittämään pantomiimina toisen maailmansodan, sekä tunnustamaan rakkautensa Iso-Hoolle! Mäkki oli pullonpyörityksessä mukana päästäkseen esittämään syvällisiä kysymyksiä ja Chemic puolestaan oli melkein useimmin vastaajan asemassa (mikä johti "pullo tykkää Aleksista, Aleksi tykkää pullosta -vitsin keksimiseen). Onhan se myönnettävä, että pullonpyöritys voi olla aika nöyryyttävä peli toisinaan, mutta hauskaa oli varmasti kaikilla, siitä huolimatta!

Aamulla, joskus neljän jälkeen alkoi sitten pyöriä päivän viimeinen (kokopitkä) elokuva, nimittäin Davidin "Valentine". Harmikseni en ollut paikalla todistamassa kuuluisaa "I’m no angel"-replaa, sillä juuri muuta hyvää leffasta ei löytynyt. Pian elokuvan päättymisen jälkeen pehmeä sohva kutsui minua ja olin unten mailla ennen kuin huomasinkaan.

Heräsin muutaman tunnin päästä siihen, että ovi kävi ja eteisessä alkoi hirveä meteli, kun pienellä "aamulenkillä olleet yökukkujat palasivat sisätiloihin ja tekivät keittiöstä oman keskustelualueensa (Piksa, Marjo ja Sandrene nukkuivat olohuoneessa, ympärilläni). En tiedä tarkalleen ottaen ketkä kaikki valvoivat koko yön, mutta hauskaa ilmeisesti oli, sillä aina kun olin saamassa unen päästä kiinni uudelleen, kantautui keittiöstä hervoton naurunremakka. Nyt olen tosin pahoillani, että missasin nuo keskustelut.

Aamulla kymmenen aikaan katselimme vielä muutaman lyhyen pätkän Sarahin "I Know What You Did Last Summer -leffasta, ennen kuin tilasimme taksin ja pakkasimme kamppeet lähtövalmiiksi. Ulkona minä piristyin huimasti ja terrorisoin kameralla väsyneitä matkatovereitani. Ilona lähti kotiin, ja me muut jäimme vielä odottelemaan kyytiämme. Taksissa tunnelma oli varsin tiivis, kun yksitoista henkeä piti saada kuljetetuksi keskustaan. Sillipurkissamme oli kuitenkin tunnelma katossa.

Keskustassa käytiin vielä syömässä Hesessä ja tuhlaamassa aikaa, ennen junan lähtöä. Mari ja Jenni jättivät meille hyvästit ja lopulta puoli kahden aikaan me loput pääsimme raahautumaan juna-asemalle. Jäljellä olivat siis enää Anna-Leena, Chemic, Mäkki, minä, Heli, Dici, Marjo, Piksa ja Sandrene. Ostimme junaliput ja pääsimme taas vääntämään perhevitsejä, kun Sandrene, Piksa ja Chemic ostivat edullisen perhelipun ja minusta ja Mäkistä (opiskelijakortin omistajista) tuli tuon perheen isommat lapset. Käskin Anna-Leenaa ottamasta meistä oikein perhevalokuvan. Mäkin ilme on kyllä täysin omaa luokkaansa… troubled young man, indeed!

Junamatka sujui sen suuremmitta kommelluksitta. Varmaan hauskinta oli siinä vaiheessa, kun vielä odottelimme junan saapumista jäisellä asemalla ja kehittelimme sotasuunnitelman, miten raivata itsellemme paikat jostain vaunusta. Mäkki ilmoitti blokkaavansa ihmisten tulon kitarakotelollaan ja muiden pitäisi juosta kiireesti perässä. Joku ehdotti OMWF-laulukuoron virittämistä junan lähdettyä liikkeelle ja tämän tilanteen spekulointi johti ajatusleikkiin siitä, mitä tapahtuisi, jos meidät viskattaisiin ulos Hikiän asemalla. Muistaakseni olisimme perustaneet urheilujoukkueen nimeltä "Hikiä Slayers ja pelastautuneet hölkkäämällä kotiin.

Matka loppui, kuten aina, aivan liian aikaisin. Riihimäellä jätimme hyvästit Anna-Leenalle, Helille ja Marjolle ja Järvenpäässä putosi Dici matkasta (älkää huoliko, ei kirjaimellisesti!). On kuitenkin mukava ajatella, että uutta miittiä ei tarvitse odottaa kuin kaksi viikkoa.

Pikkujoulujen merkeissä palaillaan…