Hämäyksen 1. jengin uutisia....
Hämäyksen ygösjengi meni ja nousi kaikkien yllätykseksi 2
divisioonaan kauden 10-11 päätteeksi. Sen myötä pappoja lähti muille
maille, ja kokenutta pappaporukkaa ollaan jouduttu nyt siis isolla
kädellä muuttamaan täksi kaudeksi.
Tulevan kauden
lohko on todella kova ja on puheissa mainittu kuolemanlohkoksi. Myös
kaikkien aikojen kovimmaksi kakkosdivarilohkoksi on sitä haukuttu.
Hämäyksen nöyrä tavoite on välttää suora putoaminen, joka sekin olisi
aikamoinen pommi tässä lohkossa.
Uutisankat
- 14.10. Otteluennakko
Itä-Helsingin derby
Jos kauden alkua oli odotettu Hämäys leirissä kuola valuen niin tulevaa lauantain ottelua paikallisvastustaja Valttia vastaan odotetaan sen verran, että aikuisten vaipoille on ollut monella käyttöä. Lähtökohdat lauantain derbyyn ovat kutkuttavat; Valtti kävi ottamassa selkään Sb Vantaalta Myyrmäessä viikko sitten ja Hämäys väänsi BB2 vastaan kotonaan ihan kohtuullisen tuloksen, vaikka tappio tulikin. Hämäys saikin varmasti edellisestä pelistä terveen annoksen itseluottamusta ja nähtäväksi jää kantaako se hedelmää tulevassa kamppailussa.
Valtti kuitenkin lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, onhan joukkue pysynyt 2. divarissa pidempään kuin allekirjoittanut osaa laskea. Rutiinia joukkueelta löytyy tällä tasolla pelaamisesta yllinkyllin ja joukkue oli myös vahvistanut linjojaan kesän siirtomarkkinoilla. Suureen rooliin varmasti nousevat ottelussa Valtin ykköspyssy Risto Remes ja miestä onkin syytä pitää silmällä kentällä tiiviisti, koska paikan tullen verkkoheiluu todella kovalla prosentilla. Huhut kertovat myös, että Juha ”Fägi” Weckström olisi palaamassa kokoonpanoon käsivamman jäljiltä ja kyseinen herra on syytä myös pitää mielessä kun ratkaisijoita etsitään.
Hämäys saa jalkeille melko ehjän nipun. Kokoonpanosta puuttuu vain muutama mies mm. loukkaantumisien takia. Molemmilta joukkueilta löytyy kovan luokan kassarit ja näistä paremmin onnistunut todennäköisesti varmistaa pisteet joukkueelleen. Varmaa kuitenkin on se, että Hämäyksellä on edessä ottelu, josta tulisi ottaa ne kauden avauspisteet ja lataus tässä ottelussa tulee olemaan tapissa. Tuskin on liioilteltua, jos sanotaan, että jäähypenkki tulee ottelussa tutuksi useammalle ja erikoistilanteet nousevat isoon osaan. Tilastollisesti vierailijat Puotinkylästä kuluttavat vähemmän tuota penkkiä, mutta saa nähdä, mitä tuleman pitää.
Otteluun on tälläkin kertaa vapaa pääsy, tosin paikalle kannattaa saapua hyvässä ajoin koska paikkoja on rajoitetusti tarjolla. Tylsää ottelua ei varmasti tule olemaan kyseessä. Ottelu starttaa käyntiin tulevana Lauantaina latokartanossa klo 12.30. Tervetuloa!
Nordicbetin kertoimet otteluun:
Hämäys – Valtti 2,35-6,50-1,50
- 28.9.2011
Erä Akatemia-Hämäys 10-2
Kuolemanlohko saatiin pitkällisen odotuksen jälkeen käynnistettyä kun Hämäys saapui Mosahallille Erä Akatemian vieraaksi. Ottelu ei ennakkoonkaan ollut helpoin mahdollinen avaus Hämäykselle ja flunssa-aallon pyyhkäistyä joukkueen yli rosterikin oli otteluun lähdettäessä melko kapea. Kokoonpanosta puuttuivat Pekka Saharinen, Jari Korpi, Hiep le Minh, Jaakko Virkkilä ja Lauri Wettenhovi.
Ensimmäiseen erään Hämäys lähti terävästi ja onnistuikin tekemään ottelun avausmaalin kun Santeri Pietilä iski Roni Kiviharjun nopeasta avauksesta Hämyn johtoon. Ensimmäiset 10 minuuttia Erä karvasi melko matalalta ja Hämäyksellä oli helppoa pitää palloa. Hämäykseltä jäi kuitenkin ottelun alku hyödyntämättä ja Erä nostaessa karvaustaan he pääsivät helpohkosti takomaan taululle 4-1 lukemat erätauolle mentäessä. Hämäys ei ollut täysin hereillä ensimmäisessä erässä ja vastustaja sai pyörittää peliään liian vapaasti.
Toiseen erään Hämäys tuli selkeästi paremmalla viereystilalla ja kaksinkamppailuja alettiin voittamaan. Toinen erä sujui yllättävänkin tasaisissa merkeissä. Jobin postilta ei tässä erässä vältytty ja Hämäys menetti ensin Markus Utriaisen kun vastustajan peluri vetäisi tyylipuhtaalla kirvesiskulla mailalla suoraan päähän. Tämä tosin oli vahinko, mutta jostain erikoisesta syystä tästä ei tuomittu edes jäähyä vaan vapaalyönti Erälle. Vahinko tai ei, tälläisistä tilanteista pitäisi uskaltaa antaa kunnon tuomio. Utriainen ei voinut enää jatkaa peliä vaan joutui lähtemään Mariaan tikattavaksi. Erä taiteili toiseen erään kaksi osumaa ja Hämäys jäi nollille, joten toiselle erätauolle mentiin vastustajan 6-1 johdossa.
Viimeinen erä ei enää ihmeempiä tarjonnut ja Hämäyksen pelissä alkoi näkyä kapea rosteri ja loukkaantumiset joskin myös Erä akatemia laski tempoaan verrattuna aikaisempiin eriin. Lisää jobin postia ottelussa tuli kun ensin Roni Kiviharju loukkasi nivusensa ja muutama minuutti ennen loppua Olli Honkanen pyöräytti nilkkansa pahan näköisesti. Hämäys onnistui vielä niitaamaan yhden häkin, kun Joni Knape viimeisteli Marko Korteilan hyvästä avauksesta Hämyn toisen maalin. (Tosin virallinen huutopiste meni avausmaalin tekijälle). Akatemia naputteli vielä neljä lisämaalia ja voitti ottelun ansaitusti lukemin 10-2. Numerot eivät ehkä kuitenkaan kerro täyttä totuutta ottelusta ja hieman paremmalla onnella ja täydellä rosterilla Hämäys olisi voinut kenties laittaa enemmänkin kampoihin.
Seliteltävää ei kuitenkaan jäänyt vaan selkeästi parempi joukkue voitti. - 28.9.2011
Erä Akatemia-Hämäys matsin jälkimainingit
Se pienen pieni ero jengien välillä kulminoitui matsin jälkeiseen tilaan, kun voittajajengi otti jälkiverryttelyä venytellen jne. samaan aikaan kun Hämäyksen setämiehet kaivoivat röökit taskusta :) - 27.9.2011
Hämäys kuoleman lohkossa
Kukapa olisi uskonut, että Helsingin Hämäys pelaa kaudella 2011-2012 II-divarissa? Tuskin kovinkaan moni, tuskin edes joukkueen sisällä yksikään sielu uskalsi unelmoida tällaisesta. Näin kuitenkin kävi ja Hämäys nousi vielä yllättävän helposti karsintojen kautta sarjaporrasta ylemmäksi. Nousun varmistuttua oli selvää, että iso remontti olisi edessä. ”Kultainen sukupolvi” alkoi auttamatta olemaan uransa ehtoopuolella ja valtaosa ilmoittikin jättävän 2-divisioonan karkelot nuoremmille. Hämäyksessä oli siis harvinainen nuorennusleikkaus edessä ja sellainen saatiin kuin saatiinkin suoritettua kesän aikana ja joukkueen keski-ikä laski shokeeraavasti himpun verran alle 30 ikävuoden.
Hämy oli ahkerana siirtomarkkinoilla ja yli puolet tämän kauden pelaajista ovat tulleet muista joukkueista kuten Sc Ruisranteista, Höysästä ja VantSasta. Suurien nimien hankkimisen Hämy jätti muille seuroille, jotka ovat lähteneet kunnon kilpavarusteluun keskenään mikäli otsikoihin on uskominen. Hämäykseltä liiga- ja divaristarat puuttuvat miltei täysin ja materiaali onkin nälkäistä ja tappavan tasaista, joten ylimieliseen nappailuun joukkue tuskin tulee sortumaan. Käskijänä tälläkin kaudella toimii Itä-Helsingin oma poika Sami Martikainen, joka vielä viimekaudella luotsasi KGB Agents:ia. Tämän kauden Hämäys on siis hyvä sekoitus uutta nuorta verta ja sopiva määrä vanhoja uskollisia sotaratsuja. Tullaanko kentällä näkemään vanhaa kunnon kukkupalloa vai jotain aivan muuta? Se jää nähtäväksi. Tätä kirjoittaessa kauden aloitusotteluun on aikaa tasan 24 tuntia joten vastausta joudutaan odottamaan ainkin vielä päivän verran.
Kuoleman lohko
Tästä lohkosta on riittänyt puhetta netin syövereissä enemmän kuin monesta liigakaudesta yhteensä. Spekulointeja ja boostailuja on riittäny monesta suunnasta. Käydään tässä kuitenkin vielä läpi tuleva ”kuoleman lohko” Hämäys-lasien takaa katsottuna. Lohko on uskomattoman kova ja sen kärkipään joukkueita lähdettäessa veikkaamaan ei voi olla huomioimatta Hämäyksen avauspelin vastustajaa Erä Akatemiaa, joka vilisee entisiä liiga- ja divarimiehiä. SM-mitaleja löytyy pojilta enemmän kuin Hämäykseltä pelaajia. Lohkon kärkipäähän lukeutunee myös aina kova SCH jonka pelivire on pidetty täysin pimennossa muilta joukkueilta. Vantaan ylpeys Sb Vantaa tulee varmasti myös olemaan mukana kärkirähinöissä ja tavoittelee varmasti paikkaa takaisin divarissa. Näiden kolmen jälkeen tuleekin hieman tasaisempaa ja kärkikolmikon niskaan tulee hengittämään PSS II, joka hinasi itsensä cupissa ainakin 3 kierrokselle. Samalle viivalle voidaan myös lukea Blackbirds II, joka on ollut vakuuttava harjoituspeleissä ja cupissa. Lohkon mustaksi hevoseksi voi varmasti lukea NaKun joka on hankitunut markkinoilta kourallisen todella kovia nimiä ja tämän joukkueen vire tulee myös olemaan täysi arvoitus muille joukkueille. Parhaimmillaan NaKu voi hätistellä jopa kärkikolmikkoa. Samaan veneeseen voidaan lukea myös Sbs Kings joka on tahkonut 2 divaria jo lukemattomat vuodet. Tämän jälkeen ennustaminen meneekin vaikeammaksi HIFK, Valtti, Oilers Akatemia ja Hämäys lukeutuvat lohkon alempaan päähän ja näiden joukkueiden väliset ottelut voivat päättyä mihin suuntaan tahansa. Yksi asia kuitenkin on varmaa; yllätyksiä tulee ja toivottavasti tippujista käydään kova kamppailu viimeisille kierroksille asti. Tässä vielä lohko ennustus Hämäyksen vinkkelistä:
Erä Akatemia
Sb Vantaa
SCH
Blacbirds2
NaKu
PSS2
Sbs Kings
Valtti
Hämäys
HIFK
Oilers Akatemia
Toivottavasti into internetin palstoilta siirtyy myös katsomoiden puolelle ja otteluissa nähdään reilusti vakeä väijymässä ”kuoleman lohkon” pelejä. Hämäys pelaa kotipelinsä Latokartonon urheiluhalissa ja otteluihin on poikkeuksellisesti ilmainen sisäänpääsy, joten tervetuloa!
- 12.8.2011
Päivitetään vähän näitä sivuja ja yritetään pysyä nuorempien vauhdissa tässäkin lajissa....
Eli snadeja kädetyksiä löytyy aika varmasti sieltä täältä.... Asiaa korjaillaan ;)