|
Perheeseemme kuuluu meidän lisäksi 5
Norjalaista metsäkissaa sekä Maine Coon.
Metsäkissoista kolme, Söpö, Ruudi ja Snuffeli ovat Miisunpesän omia kasvatteja.
Ensimmäinen Norjalainen metsäkissamme on Tähtitassun Balladi Vekarus.
Toinen
Norjalainen metsäkissamme on FoxyPaw`s Gypsy Girl. Seuraavaksi tulivat
Maine coonit;
Chamberlain Turn The Tide ja Chamberlain Walk With Lions.
Olemme eläinrakkaita ihmisiä ja varsinkin kissoista pidämme kovasti.
Kasvattajanimen olemme saanneet vuonna 2008. Ajatus kasvattajanimestä
syntyi ensimmäisestä yhteisestä kissastamme Miisusta joka oli
pitkäkarvainen valkoinen maatiaiskissa.
Kasvatus on pienimuotoista joka kohdistuu ainoastaan Norjalaisiin
metsäkissoihin. Olemme jäsenenä Surokissa ja Norjalaisen Metsäkissa
yhdistyksessä.
Pentumme luovutetaan ainoastaan sisäkissoiksi pysyviin ja rakastaviin
koteihin. Huomautan
ystävällisesti, että en myy pentuja pelkän internetin välityksellä.
Sähköposti on sopiva tapa esittäytyä
mutta haluan aina tavata uuden omistajan ennen pennun luovutusta.
FIN*Miisunpesän
pennut ovat
vähintään 12-13 vko:n ikäisiä luovutettaessa, Srk/Fife rekisteröityjä,
rokotettuja, madotettuja,
mikrosirutettuja ja eläinlääkärin tarkastamia.
|