Tästä lisää kuvia Nippestä                   

 5.5.1986-11.4.2005

Hei

Olet tutustumassa maatiaiskissaani Nippeen. Ensiksi kuva hänestä.

 

 

 

 

 

 

Nippe menossa pihalleHän saapui luokseni jo aikuiseksi kasvaneena ja kunnioitettavassa seitsemän ja puolen vuoden iässä. Saapumispäiväkseen hän oli valinnut itsenäisyyspäivän 1993. Edellisestä palveluskunnasta oli erottava, kun he tulivat allergisiksi. Se kyllä oli hänelle surun päivä, mutta ei voinut hän muutakaan. Muutto oli edessä.

 

 

 

 

ulkona valjaissaOnneksi uusi koti löytyi pian. Nippe sopeutui erinomaisesti uuteen kotiin heti saavuttuaan hän teki kaappitarkastuksen eli kaikki kaapinovet auki! Hänen piti varmistua ettei "kaapeissa olisi luurankoja" tai mahdollisesti toisia kissoja. Mitään hälyttävää ei ilmeisesti löytynyt. Joten hän jatkoi mukavaa elämäänsä uuden paveluskuntansa kanssa. Opetteli kesäisin ulkoilma elämää mökillä.

 

 

 

 

 

 

Nippe kuistin kaiteellaHiirestämään hän myös oppi ja aikaa myöden hänestä kehittynyt todella hyvä hiirikissa. Vuodet kuluivat ja palveluskunta muutti asuinpaikkaa ja Nippe tietysti mukana. Uudessa paikassa oli piha jossa oli kiva kytätä hiiriä ja katsella aidan alta turvallisesti ulkomaailmaa.

 

 

 

 

 

Nippe ja Totti samassa tuolissaViimein hän sai oikean kissakaverin huhtikuussa 1999. Tulokas oli somalikissan pentu, Totti, oikein rotukissa! Pöh Nippe tuumasi ja ajatteli että hän kyllä näyttää missä kaappi seisoo tälle uudelle tulokkaalle. Vastaanotto ei siis ollut kaikkein ystävällisin. Mutta Nippe leppyi aika pian ja vajaan kolmen viikon jälkeen he nukkuivat jo samassa nojatuolissa.

 

 

 


Nippe Tottille tehdyssä pesässäYhteiselo sujui aika mutkattomasti ja pikku kissa oppi vanhan herran tavoille. Mitä nyt silloin tällöin villiintyi ja taas Nippen oli laitettava pikkuinen Totti järjestykseen. Kesän 1999 jälkeen alkoi Nippe kyllästyä jatkuvaan Tottin leikkiin painostamiseen. Ja joulun alla hän muutti nyt omasta halustaan pois nykyisen palveluskunnan luota.

Kokopäiväisten palvelijoiden luo jotka olivat häntä palvelleet aina kesäisin mökilläkin (minun vanhempieni luo). Nyt Nippe muutti vakituisesti asumaan heidän luoksensa ja on onnellinen siellä heidän kanssaan. Hän on kiertänyt mun vanhemmat häntänsä ympärille.

Nippe osallistui elämänsä ensimmäistä kertaa netissä järjestettyyn virtuaali kotikissanäyttelyyn veteraani luokassa ja VOITTI sen tässä on kuva missä on myös hänen hieno ruusukkeensa ;-). Hän oli myös näyttelyn toiseksi paras kotikissa ONNEA NIPPE!

Nippe täyttää tänä vuonna mahtavat 16 vuotta (5.5.2002) ja voi todella paksusti vanhempieni luona :-). Ikä ei vielä paina häntä ja vanhempani palvelevat häntä ilolla antaen kermaviiliä aina kun Nippe haluaa (ja se myös näkyy Nippen muodoissa ;-)).

Nippen elämä on ollut rauhallista ja iän karttuessa vauhtikin on hiipunut ja päivä käytetään lähinnä nukkumiseen. Nippe on täyttänyt jo 18 vuotta! Mitään vanhuuden isompia vaivoja ei ole ollut. Lapaluun viereen kasvoi nestekyhmy ja sitä tyhjenneltiin eläinlääkärissä useamman kerran vuodessa kunnes el.lääkäri ehdotti leikkausta. Minä kyllä hieman epäilin, kun Nippellä oli jo niinkin paljon ikää, mutta el.lääkäri vakuutti Nippen olevan vielä niin hyvässä kunnossa että leikkaus kannattaisi tehdä. Tässä muutama kuva siitä.

Nippeä ei enää ole. Lyhyen sairastelu jakson jälkeen raskas päätös oli tehtävä ja päästettävä Nippe autuaammille metsästysmaille sateenkaarisillan juurelle odottamaan meitä saapuvaksi.

Etusivulle